COLOR MASK

huhtikuuta 19, 2013


Mikäli sinulla on esimerkiksi punaisiksi tai ruskeiksi sävytety hiukset ja pelkäät niiden pesujen myötä haalistuvan, niin paras apu tähän on Kcprofessional Color Mask. Väri on tuubissa hurjan näköistä ja kädet kannattaa huuhtoa välittömästi maskin laiton jälkeen. Tämä hoito tehdään pestyihin kosteisiin hiuksiin ja levitetään  hoitoaineen tavoin kauttaaltaan. Vaikutusaika on muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin , riippuen siitä kuinka voimakkaan tuloksen haluat ja sen jälkeen naamio huuhdellaan pois. Hiuksista tulee kiiltävät ja helposti käsiteltävät, vastavärjätyn tuntoiset. Itse käytin aikaisemmin Toffee-sävyä punaruskeisiin hiuksiini, mutta nyt minulla on liukuvärjätty tukka ja latvat ovat kuparinpunaiset, joten kampaajani Oona ehdotti Curry-sävyä ja lopputuloksesta tuli sähäkkä. Tummat pysyivät tummina ja latvat kirkastuivat kuparisemmiksi. Erittäin hyvä tuote kampaamokäyntien välissä. Sävyjä on kolmetoista ja niitä voi sekoittaa keskenään, jotta saat haluamasi vivahteen hiuksiisi. Tämä tuote peittää myös harmaita hiuksia.

                                                                              With love,
                                                                     M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature