Dermalogicaa sen olla pitää!

huhtikuuta 03, 2013
Olen tässä kaikkien tuotekokeilujeni ohella aina puhdistanut kasvoni Dermalogican Special Gleansing geelillä ja viimeistellyt Ultracalming-serumilla ja mistillä. Aina kun on ongelmia tullut uusien tuotteiden kanssa, huomaan ihoni rauhoittuvan pikkuhiljaa kun palaan tuttujen tuotteiden pariin. Kaiketi pitäisi uskoa, että dermalogica on minulle tarkoitettu sarja, mutta uteliaana lähden kokeilemaan uutuuksia, kuten olen aiemmin maininnutkin. Nyt sitten odottelen Dermalogican uusinta seerumia, jotta pääsen sitä kokeilemaan.Taisi olla tulossa myyntiin ennen kesää!
 Kun viime syksynä hankin SkinPerfect primerin, olen käyttänyt sitä varsinkin silmäluomille ja t-alueen ongelmakohtiin. Silmämeikki pysyy todella hyvin ja silmäni eivät tästä ole herkistyneet ja alkaneet vuotamaan. Myös muu meikki pysyy paremmin, tosin iltapäivisin joudun vähän paikkailemaan nenänpieliä. Primerissa on 30 spf ja ihon väriä se tasoittaa hyvin. Toivon, että kesällä hieman päivettyneenä pystyisin käyttämään tätä ilman muuta meikkivoidetta.
Jokin aikaa sitten arvokkaampi Age Smart Super Rich Repair loppui ja jouduin tyytymään Skin Smoothing Creamiin ja ilokseni huomasin, että tämä toimi ihan loistavasti. Toki Age Smart sopii minulle ikäni vuoksi paremmin, mutta kevään ja kesän tullessa alan pelätä ihoni alkavan kiillellä liian ravitsevan voiten alla. Skin Smoothing Cream on kosteuttava, muttei liian täyteläinen.


         
 kuvat:dermalociga

with love,
M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature