Tulppaaneja ja pannaria

huhtikuuta 09, 2013


Viikonloppuna ahersin kovasti kevätsiivouksen lumoissa ja sain käytyä läpi kaikki keittiön komerot. Kassillinen turhaa tavaraa päätyi kirpparikassiin. Olin jo jonkun aikaa tuskitellut liian pienistä laatikoista, jonne ei mahdu muka mitään, kunnes oivalsin, että minun täytyy päivittää tilanne ja karsia kaikki turhat tavarat pois. Nyt menee laatikot sujuvasti kiinni ja en usko, että tulen kaipaamaan mitään. Lupasin itselleni kukkakimpun palkinnoksi, sillä raadoin yhteen putkeen kuusi tuntia. Kun juoksin kukkakauppaan lauantaina vähän ennen kuutta, huomasin, että kaikki tulppaanit olivat loppuneet. No tänään paikkasin tilanteen, ostin ne tulppaanit ja leivoin vielä pannarinkin.







Tässä teille ohje mielestäni ( ja muidenkin) parhaasta pannarireseptistä:

3        munaa
1 dl    sokeria
1 tl     suolaa
1/2 dl juoksevaa margariiniä
6 dl    maitoa
4 dl    vehnäjauhoja

Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella, jotta pannarista nousee kuohkea. Lisää aineet järjestyksessä ja paista uunipellillä 200 asteessa n. 20 min. Herkuttele hillon kera.

                                                                              with love,
                                                                    M

Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature