Toukokuun LivBox

toukokuuta 07, 2013
Toukokuun LivBox tuli tänään ja kerrankin unohdimme odottaa sitä. Lukitsin itseni vahingossa ulos, joten kun odottelin miestäni työmatkalta kotiin ja tytöt olivat treeneissä otin oman käden oikeuden avata boxin ja ihailla saalista. Toihan se vähän lohtua siihen, että istuin puolitoista tuntia terassilla ja yritin unohtaa odottamisen. Mutta sitten itse tuotteisiin:


Eylure Irtoripsitupsut olivat kiva yllätys, koska olimme juuri jutelleet tyttärien kanssa sellaisten hankkimisesta. Nämä ovat luonnollisemmat kuin irtoripset ja näitä voi paketin mukaan myös käyttää piilolinssienkin kanssa. Paketissa lupailtiin jopa neljän viikon kestoa, mutta ehkei näiden kanssa nyt nukkua kannata. Mietityttää aina ripsiliiman haitat. Muttei tämä varmaankaan ole yhtä paha kuin kestoripsien liima. Suosin itse tällaisia vain juhlatilanteissa.


Mini m ryntäsi heti kokeilemaan noita ripsitupsuja ja ihan luonnolliseltahan ne näyttää.


Tämä oli tuote, jota en ihan tajunnut. Tuntuu vähän turhalta, mutta kaiketi pitää kokeilla ennenkuin annan tuomion.


Estee Lauderin Sumptuous Extreme Lash Multiplying Volume-ripsari. No, johan oli nimi kuin romaani, mutta Lauderin ripsarit ovat tunnetusti olleet laadukkaita. Valitettavasti ne ovat kuitenkin suttaantuneet minulla, koska silmäni vuotavat herkästi. Vanhempi tyttäreni lupautui testaamaan tätä.


Lavera Basis Handcream-käsivoide. Käsivoiteita tarvitaan aina ja pienen kokonsa vuoksi hyvä käsilaukkuun. Paksuhko voide, joka imeytyi hyvin ja tuoksui hyvältä, Thaimaalta, totesi mini m.


Académie Creme Veloutee-tehokosteusvoide normaalista kuivuuteen taipuvalle sekaiholle. Tätä täytyy kokeilla ja kerron sitten kokemuksista myöhemmin. Merkkinä minulle täysin tuntematon. Lisäksi sain boxissa 10 euron lahjakortin Académie-tuoteostoihin ja hoitoihin. Täytyypä vähän googlettaa tätä merkkiä.


Viimeisenä Papier Poudré-paperipuuteri, joka poistaa ylimääräistä kiiltoa ja kiinnittää meikin. Yes. Tätä tarvitaan ainakin kesäisin, kun iho alkaa keskipäivän aikana kiillellä ja puuteria en haluaisi kokoajan lisäillä.
Että tämmöisiä Livboxissa tällä kertaa ja ihan hyviä juttuja suurin osa. Meillä kaikki tuotteet tulee aina jonkun käyttöön, joten siinä mielessä tämä on hauska juttu. Huomasin juuri, että LivBoxissa voi päivittää kauneusprofiilin, johon merkitään ikä, millainen ihosi on, minkälainen meikki sinua kiinnostaa yms. Tämähän on loistava juttu,sillä silloin jää turhat nurinat pois, mikäli tuote on teinille ja vastaanottaja kypsä nainen, tai toisinpäin. Harmi kun huomasin sen vasta nyt. Toisaalta tytöille tarvitsee varmaankin sitten  tilata oma boxi heidän kauneusprofiilin mukaan....


                                                                       With love,
                                                                M




2 kommenttia on "Toukokuun LivBox"
  1. Ei noi ripsitupsut kyllä luonnolliselt näytä, hämähäkkiripsiltä lähinnä.

    VastaaPoista
  2. Saattoi olla liikaa ripsaria itse ripsissä ja siten tulee liian paksu vaikutelma. Kyllä minusta nämä ovat parempia käytössä kuin monen sentin ripsenpidennykset ja sitä tarkoitin luonnollisuudella.

    VastaaPoista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature