BB

heinäkuuta 11, 2013
Olen kiinnostuneena tutkaillut BB-voiteita ja kokeilemalla muutamia, kerron nyt omista kokemuksistani. Olen siis saanut pieniä näytteitä purkkiin meikkiosastolta ja testaillut sitten niitä. Testiin kelpuutin Shiseidon, Clarinsin, Estee Lauderin ja Diorin  BB voiteet.


Shiseidon BB voiteen  vaalein väri (kuva yllä) oli minusta koostumukseltaan hyvin kevyt ja siten ei paljoakaan peittänyt ihollani olevaa punaisuutta. Voide myös alkoi kiiltelemään muutaman tunnin päästä laittamisesta, joten puuteria olisi tarvittu. Olin siis laittanut voiteen kosteusvoiteen päälle ja luulin kiiltelyn johtuvan siitä. Seuraavana päivänä laitoin vain Dermalogican firming boosteria ja peitevoiteeksi skinperfectprimeriä ja nyt tuntui, että voidecombo toimi paremmin. Mutta kun haluaisin BB-voiteen, jonka alle ei tarvitsisi laitella niin monia muita voiteita ja haluaisin saada luonnollisen lopputuloksen.



kuva:Shiseido

Seuraavana kokeiluna oli Clarins, mutta LivBoxin liian tumma väri latisti innostukseni, koska näytin ihan oranssilta. Eikä tämäkään oikein peittänyt, mutta paremmin kuin  Shiseido. Tosin väri oli niin koominen ihollani, ettei siitä ottanut selvää. Voide tuntui kuivalla ihollani vähän kuivahkolta ja se piti levittää aika nopeasti. En nyt oikein innostunut tästä. Mutta ehkä oikea väri.. no en tiedä.

                                                                                          kuva: Clarins

 Kolmantena sain tehdä tuttavuutta Estee Lauderin BB-voiteen kanssa. Tässä tuntui olevan värisävy kohdallaan ja tämä oli jotekin paksumman oloinen, enemmän meikkivoide kuin muut. Mutta ehkä hieman kuivahko tämäkin ja en ollut ihan vakuuttunut tästä kuitenkaan.


                                                                                          kuva:Google kuvahaku

                                                 
                                                                                         kuva:Dior

Diorin BB oli minulle sitten se soveltuvin, peitti suht hyvin, täytyi kyllä laittaa punaisemmat kohdat kahteen kertaan. Pysyi hyvin ja kyllä se tämäkin hieman meikkivoidetta muistutti, mutta koska se peitti, ei kiillellyt ja pysyi, julistan tämän itselleni voittajaksi. Hinta oli tietenkin se kallein hintaluokka, kuinkas muuten. No olen lähdössä lomalla matkoille, joten etsiskelen sitten tätä sieltä. Värisävynä paras oli vaalein.


Tässä vielä huikeat värisävyt kalpealla ihollani. Ylin Estee Lauder 01 light, seuraavana karsean tumma Clarins 02 medium ja alin Dior Hydra life vaalein sävy. Shisheidon värisävyä minulla ei enää ollut jäljellä, muuta kuin kasvoilla kuvattu. BB-voiteet kiinnostivat minua myös korkean aurinkosuojan takia.

                                                     With love,
                                                            M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature