Matkapäiväkirjat

heinäkuuta 24, 2013
Siitä asti, kun ensimmäisen kerran pääsin kunnolla ulkomaille, olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa. No, pienenä piirsin enimmäkseen kuvia ja kirjoitin viidellä sanalla, mitä sinä päivänä oltiin tehty, mutta nyt kirjoitan joskus monen sivun pituisia juttuja ja liimaan kuvia kirjoihini.


Tämä on ensimmäinen matkapäiväkirjani, johon olen kirjoitellut Kreetan matkalta tarinoita vuodelta 2005.Kannen kuvassa minä ja pikkusiskoni snorlaamassa hotellin uima-altaassa.


Tässä kirjassa olemme kahden viikon pituisella matkalla Espanjassa vuonna 2006.


Tämän kirjan kannen olen tuunannut itse leikkaamalla kuvia lehdistä. Tähän kirjaan olen kirjoittanut kahdesta Turkin matkasta (2010 ja 2012) ja Thaimaan matkasta 2011. Tässä vaiheessa aloin oikeasti kirjoittaa ja leikkelemään kuvia kirjaan. Olemme olleet muuallakin matkustamassa Espanjan ja Turkin välissä, mutta silloin olin liian laiska kirjoittamaan...


Ostin tämän uusimman kirjan Stockmannilta hintaan 1.70e. Jos minulla ei olisi ollut aikeissa tuunata tuota aivan erinäköseksi, en olisi ostanut tuota, sillä se näyttää hirveältä. Onneksi pienellä vaivalla sain siitä tämännäköisen:





with love,
m
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature