Pienten omenapuiden tarina

elokuuta 26, 2013








Haluan kertoa teille pienten omenapuiden tarinan. Muutimme nykyiseen paritaloomme yksitoista vuotta sitten syyskuun lopussa. Kävime rakennusvaiheessa katsastamassa rakennusta ja mietimme kovasti piha-aluetta. Sitten kun. No, oli siis syksy kun muutimme ja piti odottaa seuraavaan kevääseen asti, ennenkuin pystyi tekemään mitään istutuksia. Ostimme tytöille omat omenapuuntaimet ja istutimme ne vierekkäin pihan reunalle. No, liian lähelle toisiaan, minkä myöhemmin opin. Mutta kuitenkin odotimme jännityksellä puiden kasvamista ja tytöt haaveilivat puissa kiipeämisestä, sitten kun ne ovat riittävän isoja.

 Talvi tuli ja rusakot. Olin kiertänyt varsien suojiksi sellaista nauhaa, jotta eläimet, varsinkaan rusakot, olisi niiden puiden kimppuun käyneet, mutta lunta tuli todella paljon ja nauhat jäivät hangen alle. Enhän minä ollut tajunnut ollenkaan varautua siihen, että ne riiviöt söivät innoissaan koko nuorien puiden varret ja kun kevät koitti, täytyi lähteä taas ostamaan uudet puuntaimet. Nyt tajusin vaatia miestäni tekemään kunnon kehikot puiden varsien suojiksi, ettei niitä taas syötäisi.

 Joka kevät olen puun oksia leikellyt, enkä varmasti oikeaoppisesti, mutta kuitenkin. Monena vuotena puihin tuli kukkia, mutta usein tuholaiset tekivät tihutyötään ja omenoita ei tullut, kuin pieniä rupisia palleroita. Ensimmäisinä vuosina myrkytin pahimpia tuholaisia vastaan aika kovilla myrkyillä, mutta lopulta olen tyytynyt vain mäntysuopaliuoksen suihkuttamiseen ennen kukintaa ja kukinnan jälkeen. Pahimmat ötökät ovat kuolleet ja nyt parin vuoden ajan olemme saaneet kerätä tervettä satoa ja mahtavan kokoisia omenoita on tullutkin. Harmillista kylläkin, minä ja toinen tyttäristä olemme allergisia omenoille, joten joudun aina paistamaan tai keittämään omenat, ennekuin niistä voi nautiskella.

Rusakot ovat ihmeellisellä tavalla kadonneet ja tilalle on tullut pieniä citykaneja, jotka hellyyttävinä hyppelevät pihallemme ja syövät maaahan tippuneita omenoita. Ne minua eivät haittaa, sillä nyt puita eivät voi kanit tai jänöt tuhota. Ainoa ikävä puoli on siinä, että minun tyttäreni eivät varmaankaan puissa voi koskaan kiipeillä, sillä sen verran heikot rungot ovat, mutta ehkäpä lapsenlapset sitten joskus...

                                                       With love,
                                                  M
2 kommenttia on "Pienten omenapuiden tarina"
  1. Omenapuut ovat niin kauniita kukkiessaan. Ja omenapiirakka herkullisen näköistä. Itse voin syödä omenoita, mutta toinen lapsistani on allerginen omenoille, joten meilläkin niitä paistellaan, että kaikki voivat syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin omenapuita juurikin niiden kukkien takia, vaikka kestävätkin niin vähän aikaa ja kyllä ne omenatkin itse asiassa puiden oksilla kauniilta näyttävät kun näin kesä lähenee loppuaan. Oma allergiani oikeasti ottaa päähän, koska omenat näyttävät niin herkullisilta!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature