ESTEE LAUDER -kokeiluja

syyskuuta 23, 2013


 Sain mieheni tädiltä pienet kokeilupakkaukset Estee Lauderin tuotteita. Täti on jo reilusti yli 80 ja hän tuumi, ettei hän tämmöisiä enää tarvi. Olin innoissani kokeilemassa jo heti kohta, kun tuotteet sain ja aluksi testailin silmänympärystuotetta. Tykästyin siihen, että silmäni eivät reagoineet vuotamalla ja turvotustakaan ei pahemmin aamulla esiintynyt. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa, mutta silti hyvin levittyvää ja nyt kun tuubi oli pientäkin pienempi, tuli osattua annostella se oikea määrä. Tykkäsin kovasti ja jotenkin tuntui tutulta tämä voide. No, hyvänen aika, tämähän minulla oli vuoden päivät käytössä ja loppui viime keväänä!! Että silleen. Hyvä tuote oli.

Mutta toinen tuote oli sitten minulle uudempi tuttavuus ja seerumistahan tässä on kyse. Idealist ja pore minimizing oli mukava tapaus. Lupaili tasoittaa ihon väriä ja minulle tietenkin sen punaisuuden poistamista, tai ainakin odotin sitä tältä pullolta. Seerumi tuoksuu oikein hyvältä, ei liian voimakkalta, mutta sellainen hienostunut tuoksu leijailee nenään kun tätä hipiälleen hipaisee. Geelimäinen tuote leviää ja sulautuu mukavasti ihoon. Ihon väri tasoittuu, mutta punaisuus ei kyllä kamalasti vaalene. Olen käyttänyt tätä yli viikon verran ja voihan olla, että tämä vaatii pidemmän ajan.  Mutta vielä en luovuta, että joskus sellainenkin tuote löytyy, joka häivyttää punaisuuden myös meikäläiseltäkin.  Nyt käytän kuitenkin tämän minipullon loppuun ja nuuhkuttelen vielä parina iltana ja aamuna sen ihanaa tuoksua.

kuva:google


kuva:google




With love,
M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature