Syyskukat

syyskuuta 14, 2013




Miten tässä näin pääsi käymään? Tällaiseen karseaa näkyyn havahduin viime viikolla, kun tajusin, että kaikki ei taida olla kohdallaan kesäkukkasten suhteen. Myönnetään, ettei heinäkuun jälkeen ole oikein ollut intoa edes kastella kukkia, kun olihan niitä sateita ( vaikkei ne katoksen alle pääse) ja kesähän alkoi olla jo lopuillaan, että kuoleehan ne kumminkin. Tosin ei tietenkään kadehdittavilla viherpeukaloilla, joilla kukkiin kukat, vaikka maa olisi jo jäässä. Eihän tässä voi katkeraksi ruveta, mutta ihan hävetti, varsinkin kun naapureiden pihoilla ja sisäänkäynnin edessä komeili mahtavia syyskukkaistutuksia. Teki mieli luikkia kiireen vilkkaa sisälle.

 Mutta nyt on parempi, vai mitä? Heitin kuolleet kukanraadot roskiin ja istutuin uudet syyskukat tilalle.





Yrmeäilmeinen pantterikin sai uuden päähineen.  Ainoa huoli on siinä, että kauankos nämä sitten kauniina kestävät. Riippuuhan se toki ilmoistakin, mutta syyskukissa on se hyvä puoli, että ne yleensä eivät tarvitse paljoa kastelua ja huolenpitoa. I hope. Asterit ja Syklaamit, please kestäkää edes tovi.


                                                             With love,
                                                                    M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature