LivBox lokakuussa

lokakuuta 21, 2013

Jälleen on tullut aika kertoa mielipiteemme Livboxista ja millaisia tuotteita tuli lokakuussa.


 Tuoksunäytteitä tuli pari kappaletta, Esprit Woman ja Honey by Marc Jacobs. Tytöt tykkäsivät näistä kukkaistuoksuista kovasti ja varsinkin Honeysta, jota m oli jo jonkin aikaa kuikuillut kosmetiikkaosastolla sillä silmällä.



 Kynsilakat ja hoitavat tuotteet meillä katoaa salamannopeasti mini m:n kynsilaatikoihin ja hetken päästä, kun niiden perään kyselen, ne onkin jo loppuun käytettyjä. Tällä kertaa onnistuin kokeilemaan itselleni tätä kynsiä hoitavaa ja kosteuttavaa tuotetta. Se oli minulle uutta, että tuotetta tulee käyttää pari viikkoa ja aina poistaa poistoaineella edellinen kerros pois, ennenkuin laittaa uuden kerroksen. Ainakin jomotus, jonka saan aina kynsiini, kun otan lakan pois, lähti välittömästi. Siispä lakkailen nyt sinnikkäästi kaksi viikkoa ja kerron tulokset sitten!
 Tätä öljyä olen pari kertaa kokeillut, mutta luulen, ettei tämä taida olla minun kiharoilleni se paras tuote. Ihan ok, mutta tukka vähän latistuu ja kiharat suortuu.

 Tästä pidän ja jotain käsivoidetta olin jo kaipaillutkin. Hoitava ja hyvin imeytyvä. Yes, minulle just passeli. Ei tuoksu ja hoitaa herkempiäkin käsiä.

 Tässä kyllä haksahdin, kun en paremmin katsonut tuotetta. Ajattelin vain, että kuoritaanpas tällä kertaa tällä, mutta taisikin olla nuorisotuote ja eihän sellainen meikäläiselle käy. Todella paksurakeinen ja raapiva koostumus. En antanut tyttöjen edes kokeilla ja ei heillä tuntunut paljoa innostusta olevankaan kyseiseen tuotteeseen.


Tämä oli hauska tuttavuus. Mangon tuoksuinen smoothie, ajattelin ensin kun sain pullon käsiini. No, ei nyt sentään, vaan suihkugeeli. Tuoksu on ihan kiva, mieto ja pehmeä. Tosin itse pidän kyllä enemmän sitruunan tuoksuisesta, mutta kyllä tämäkin menetteli.

                                                                   With love,
                                                            M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature