Kilpacheerleading

marraskuuta 10, 2013
                                    kuvat: google kuvahaku

Olen joskus aikaisemmin maininnut, että tyttärieni harrastus on kilpacheerleading. Kun vanhempi tyttäreni halusi lopettaa kilpavoimistelun ja vaihtaa johonkin toiseen lajiin yli viisi vuotta sitten, olimme tilanteessa, jossa piti keksiä urheiluharrastus, joka ei vaatisi  kaikkia iltoja ja joka ei maksaisi ihan maltaita. Tyttöjen serkku harrasti cheerleadingiä, joten innostuimme lajista,vaikkemme siitä silloin mitään tienneet ja päätimme,että tytär voi kokeilla sitä. Tytär ihastui lajiin ja silloin 11-vuotiaana harrasti sitä aluksi pari kertaa viikossa. Olin luullut lajia lähinnä tanssimisen ja voimistelun sekalaiseksi sopaksi ja pian piti myöntää, että hei, tämähän on ihan kokonaisvaltaista kehonhallintaa ja rankkaa urheilua.

 kuvat: google kuvahaku

Cheerleading koostuu stunteista, pyramideista, lihasvoimasta, akrobatiasta, kehonhallinnasta ja hypyistä. Lisänä tulee vielä tanssiosuus ja kannustushuuto. Tämä on taitolaji, jossa tekniikan osuus on suuri ja tärkeänä ominaisuutena on myös esiintymiskyky.

kuvat:google kuvahaku

Täytyy myöntää, etä se kannustushuuto tuntuu typerältä, kun sitä pelaajajoukuetta ei näy missään, mutta pakkohan se on hyväksyä jos se pakettiin kuuluu. Usein olen kuullut hölmöjä kommentteja tästä harrastuksesta, mutta se kertoo vain siitä, etteivät ihmiset tiedä tästä lajista tarpeeksi ja luulevat sitä vain jääkiekkokaukalon laidalla peffan pyörittämiseksi. Se peleissä esiintyminen taitaa kuulua tanssisarjaan, joka on eri asia.

Cheerleading on todella vaarallinen laji, sen tulin huomaamaan vuosien saatossa, kun kuulin leuan, sormien ja varpaiden murtumisesta. Lisäksi kilpailutilanteissa olen nähnyt muutaman todella hurjan jutun, jossa lopuksi kilpailija kannetaan paareilla pois. Mutta, eihän sitä voi kaikkea alkaa pelkäämään, joten pitää vain toivoa parasta.  Nyt kun molemmat tyttäret harrastavat tätä lajia, on meillä käynyt tuuri ja mitään suurempaa ei ole sattunut.

Alussa kun tytöt harrastivat mineissä, oli harkkoja korkeintaan kolmesti viikossa, kisa-aikana neljästi ja siihen viikonloppuleiri ennen kisaamista. Voittoja tuli ja fiilikset oli korkealla. Kun ikää tuli, tytöt karsivat B-tasolle, koska meno oli huomattavasti kovempaa ja harkkoja olisi ollut useammin A-tasolla. Neljät harkat viikossa ja leirit tuntuu kovalta tässäkin tasossa ja sehän tietää myös kyyditsemisiä halleilta ja kouluilta meiltä vanhemmilta. Ei tarvitse kenekään pohtia, mitä tekisi, kun katsoo vain kalenterista minne pitää mennä milloinkin, joko harkkaamaan tai kyyditsemään. Onneksi tytöt ovat samassa joukkueessa tällä hetkellä, mutta vuodenvaihteessa vanhempi joutuu siirtymään aikuisten sarjaan, joten lisää autoilua tiedossa! Mihin unohtuikaan se lause, ettei harrastus veisi kaikkia iltoja? Taitaa vaan olla niin, että oli mikä tahansa harrastus, se vie aikaa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että tytöt nauttivat harrastuksestaan.

Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä juttua, ovat tytöt joukkueensa kanssa kisaamassa Tampereella SM-paikasta. Saas nähdä kuinka käy. Onnea kisaan kullanmurut!

 Harmi vaan, että isänpäivänvietot ovat viime vuosina menneet aina kisojen merkeissä ja tytöt kotiutuvat matkoilta aina vasta illalla. Mutta tokihan isänpäivää voi viettää muulloinkin ja sankari lähti itse myös pelaamaan sählyä jossain ikämiessarjassa, joten ei se tainnut paljoa haitata.



                                          With love,
                                                M



Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature