Suloiset Sytykeruusut

joulukuuta 29, 2013






Lahjaksi on ihana saada jotain itsetehtyä ja varsinkin jos siinä on mukana ajatusta. Sain nimittäin nuoremmalta tyttäreltäni ihania itsetehtyjä juttuja lahjaksi ja ensimmäisenä esittelyvuorossa ovat sytykeruusut. Tyttäreni on ympäristöagentti koulussa ja siihen liittyy kaikenlaisia juttuja  liittyen kierrätykseen ja luontoon. Ympäristöagentit tekevät ympäristöaiheisia aamunavauksia ja mikä parasta sillä voi nostaa myös bilsan numeroa. Jee! Mini m on ollut Elma-messuilla ja osallistunut kierrätyspajojen pyörittämiseen yms.
 Joululahjapajassa he olivat saaneet tehdä näitä suloisia sytykeruusuja ja arvatkaa vaan raskiiko näillä nyt takkaa sytyttää! Mutta olen luvannut yhden tähän hommaan käyttää ja säästellä muita edes hetken. Nämä on tehty wc-paperihylsyistä ja munakennoista ja sitten vain dipattu steariiniin. Vaaleanpunainen väri tulee steariinistä ja kierrätettävistä hylsyistä. Kuulostaa helpolta ja tämmöisiä juttuja voisi kyllä tytön kanssa myöhemmin tehdä vielä lisää, mikäli takan sytykkeitä kaipailee. Meidän takka kyllä on välillä todella ranttu sytyttämisestään, mutta katsotaan kuinka käy.
Nämä ruusukkeet ovat hauska  lahja sellaiselle, jolla on jo kaikkea ja vaihtelua kynttilälahjoille tai kukkakimpulle ja että se on vielä kierrätystä!

                                                                     With love,
                                                                           M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature