What would I want for Christmas!

joulukuuta 05, 2013


kuvat:google

Joulu lähestyy ja tuntuu, etten ennätä oikein mukaan tähän junaan. Normaalisti olisin jo tekaissut muutamat lahjat ja ostanut melkein  kaikki ostokset, jotten joutuisi sitten pahimpaan ruuhkaan kiukkuilevien ihmisten kanssa kiukkuilemaan. Olen minä suunnitelmia tehnyt ja lahjalistoja saanut, mutta kone ei vain ole vielä päässyt käyntiin. Tänään oikein tajusin, että tässähän on enää parisen viikkoa ja sitten joulu tulla jollottaa!
Mutta ei paniikkia, kaipa sitä ennättää kaiken tarpeellisen hankkia ja tehdä, siivota ja koristella ja leipoa ja ...

Tuli tässä sitten mieleeni, että kukaan ei ole vaivautunut kyselemään minulta, että mitä minä haluaisin joululahjaksi. Tässä tulee nyt tällainen leikkimielinen joululahjatoivomuslista. Oikeasti en tarvitse muuta, kun valkoisen joulun, hyvää ruokaa ja juomaa ja joulumieltä rakkaiden parissa....mutta kaipa sitä voi aina vähän olla itsekäs ja esittää toivomuksia.

1.Si oli tuoksu mihin ihastuin, kun sen kerran lehden välissä sain pienenä tuoksulappusena nuuhkuttaa. Saattoi se olla hieman raskas, mutta ajattelin sellaiseksi iltakäyttöön soveltuvaksi.

2.Vartalovoidetta tarvitsen todella kipeästi. Hätäapuna ostin Dove beauty blossomin, joka nyt ei ehkä ole parhaammasta päästä, sillä näppyjä alkoi heti ilmestyä olkapäihin. Minulle sattui aikaisemmin tässä huvittava moka, kun ostin pienen putelin Kicksin vartalovoidetta, Clean laundry, tai niin luulin ja kun vanhempi tyttäreni huikkasi suihkusta tullessa, että onko vartalovoidetta, annoin putelin hänelle. Tytär kyseli, että missä on vika kun tämä voide jää iholle valkoisena ja ei tahdo imeytyä. Minä kaiketi vastailin, että odota hetki, kyllä se imeytyy. No, sitten oli minun vuoroni tulla suihkusta ja aloin oikein mojovalla annoksella vedellä kropan pintaan voidetta ja ihmettelin, että miten se tuntui niin oudolta ja liukkaalta. Tarkistin putelin kyljestä ja kyllä vain, olin ostanut suihkuvoidetta ja eikun uudestaan suihkuun.

3. Haluaisin jonkun ihanan pehmeän ja ohuen neuleen, valkoinen olisi kiva

4.Olen kaipaillut vaasia ja se saisi mielellään olla hopean värinen tai muuten vain glitterinen.

5.Huulipunia tarvitsee nainen aina ja väri voisi olla punainen, sellainen rehellinen punainen.

6. No tätä en ainakaan voi nyt saada, kun vasta oli synttärit ja isompi lahja tulossa, mutta jos joulupukki on olemassa, niin kameraani uusi objektiivi. Pukki kyllä tietää mikä.

Eipä tässä sitten muuta tarvita, paitsi yllätykset ovat aina kivoja!

                                                         With love,
                                                    M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature