Blogisynttäri-arvonta!

tammikuuta 24, 2014


Kohta on kuulkaas kulunut tasan vuosi kun me aloitimme tämän blogin pitämisen. Vuosi on mennyt todella nopeasti. Kaikkea uutta on opittu blogimaailmassa ja todella paljon on vielä opittavaa. Olemme todella kiitollisia kaikille lukijoille, joita on pikkuhiljaa ilmestynyt seuraamaan blogiamme. Tiedän, että on muutamia lukijoita, jotka eivät jostain syystä halua kommentteja jakaa ja itsellänikin on ollut sen asian kanssa opettelemista, että käy kurkkaamassa toisten blogeja niin, että jättää käynnistään jonkin merkin. Eräs bloggaaja kommentoi kerran siitä, kuinka hänellä on vaikka kuinka monta tuhatta lukijaa ja kävijää, mutta melkein kukaan ei jätä kommenntteja. Tuntuu kurjalta, että on kuin vieraat kävisi kotona, muttei kukaan jätä mitään viestiä.
Täytynee sanoa, ettei mikään tee meitä iloisemmaksi, kun se, että saa palautetta omasta jutustaan, kuvista tai asian esittämisestä. Siitähän sitä innostuu lisää.



Mutta asiaan, nimittäin järjestämme blogissa arvonnan, jossa kaksi henkilöä voittaa Pop tab design- kukkaron.
Arvonta alkaa heti ja kestää sunnuntai-iltaan 2.2. klo 00.00 saakka ja voit osallistua joko:
1.yhdellä arvalla, jos olet blogin julkinen lukija.
2. kahdella arvalla, jos olet julkinen lukija ja liityt jäseneksi
3.kolmella arvalla, jos liityt jäseneksi ja kerrot omassa blogissasi tästä arvonnasta
Muista jättää kommenttiboksiin nimimerkki ja sähköpostiosoite. Olisimme kiitollisia, jos mainitsisit vielä minkälaisista postauksista pidät ja mitä toivoisit lisää.

Onnea arvontaan!
  
                                                                        With love,
                                                                   M, m and mini m


18 kommenttia on "Blogisynttäri-arvonta!"
  1. Osallistun arvontaan kahdella arvalla :)

    Btw, ihania kukkaroita! miulla ois tuolla jokunen tuhat klipsua oottamassa.... kun sain kerkeisi ja saisi aikaseks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, kyllä klipsuiliuhin aikaa saa vierähtämään, mutta kun idean oppii, tuloksia saa nopsasti aikaiseksi. Kiitos kun liityit joukkoon ja onnea arvontaan.

      Poista
  2. Kiva arvonta! 2 arpaa mulle! Sisustusaiheiset postaukset tietysti kiinnostavat minua eniten. :)
    homewhitehome@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Niin arvelinkin, että sisustusjutut on sinun juttusi:D

      Poista
  3. Mukana, mukana, mukana arvonnassa... Lukijaksi kirjautuneena:)

    Ihania klipsu-juttuja... mä en osaisi tehdä niistä mitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tervetuloa joukkoon sinullekin Frida ja onnea arvontaan!
      Klipsut todella koukuttaa, kun niitä oppii käsittelemään.

      Poista
  4. Oi, miten hauska palkinto! Yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta ja onnea 1- vuotiaalle blogille :) mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos Johanna! Onnea arvontaan!

    VastaaPoista
  7. Onpa nätti kukkaro! Osallistun kahdella arvalla :)

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Luen blogeja satunnaisesti, sieltä täältä. Huomasin moitteenne. Eihän kaikkien tarvitse kommentoida blogeja... Ei siitä pidä loukkantua. Iltasanomiakin luetaan ilman kommentteja. Jos ei halua kenenkään käyvän kotona, pitää ovet lukita. Blogi kyllä kerää lukijansa, jos sillä on tarvetta ja mielenkiintoa. Ovet pitää olla auki.Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Kiitän kommentista. En tarkoittanut sitä moitteeksi, kun vierailija ei jätä kommenttia. Vähän pelkäsin, että siihen reagoidaan noin, mutta laitoin sen sittenkin. Sainhan sinultakin tähän kommentin. Tätä tarkoitin, että on mukava saada viestiä sieltä toiselta puolen ja kiva huomata, että joku reagoi. Kaikki bloggaajat ovat varmasti tätä mieltä. Minulla on ovet edelleen auki,blogin puolella, meinaan.

      Poista
  9. Tämä uusi lukija (lehtite@yahoo.com) mukana kahdella arvalla!

    Eksyin blogiisi Kalastajan Vaimon kommenttiboksin kautta ja jäin lueskelemaan - kiva blogi! Hymy huulilla luin cokis-lasi-postauksen. Hihii! Mitä enemmän on postauksissa aiheita, sen parempi! Kaikki käy mulle.

    Käypä kurkkaamassa meikän blogi osoitteessa http://maitokahviajamaalipilkkuja.blogspot.fi/

    -terhimarjaana-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Terhimarjaana ja tervetuloa porukkaan mukaan. Kiva kun olet löytänyt tänne ja kiitos vinkeistä. Ne otetaan lämmöllä vastaan! Käyn heti vastavierailulla blogissasi. Onnea arvontaan!

      Poista
  10. Kiva, kun kävit kommentoimassa blogissani, niin löysin tänne:)! Kiva blogi sinulla, lukijaksi klikkauduin! Kahdella arvalla mukaan! Onpa ihana palkinto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja tervetulotoivotus! Onnea sinullekin arvontaan!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature