Säihkyvät Lilakynnet

maaliskuuta 26, 2014




Olen ollut hieman kipeänä ja mini m halusi ilahduttaa minua tekemällä minulle säihkyvät lilan väriset kynnet. Miksipäs ei, tuumin tai siis köhin minä ja rojahdin hänen suhteellisen siistiin kynsistudionsa  sängylle pötköttelemään. Tytär teki töitä ja minä rentouduin. Kynteni pätkäisin viikonloppuna lyhyiksi, sillä ne olivat kasvaneet jo turhan pitkiksi ja aiheuttivat minulle hankaluuksia. Nimittäin pin koodin näppäily ruokakaupassa tuotti ongelmia ja silloin ajattelin, että nyt riitti. Mini m oli tehnyt minulle ranskalaiset pari viikkoa sitten geelilakalla ja ne ovat sitten tavattoman hankalat saada pois. Osa irtosi ja osa piti viilata ja osan kyllästyneenä jätin kasvamaan pois itsestään. Geelikynnet ja minä eivät taida olla toimiva yhdistelmä. No, kyllähän ne kynnet kasvoi aivan vinhaa vauhtia ja täytyy kyllä palata vielä aikaisempiin SkinGain juttuihin ja todeta, että se on pakko olla tämä kyseinen tuote, joka kasvattaa kynsiäni vieläkin, vaikken ole yli kuukauteen tuotetta nauttinut.
Mutta nyt palaan kuuman juomani pariin ja köllöttelyyn.

                                          With love,
                                               M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature