Dermalogica-seerumit saapuivat

heinäkuuta 28, 2014



Oh yes! Tämänhän me kaikki varmaankin allekirjoitamme.
Sain nimittäin tänään odottamani paketin Dermalogicaa Inkerin kauneushoitolasta Hämeenlinnasta ja voi pojat, mitä kaikkea sieltä löytyi. No, alkuun tämä hauska osuva kortti ja sitten itse tuotteisiin.

Tilasin nämä kaksi seerumia, josta minulla on jo kokemustakin viime keväältä ja pari talvea sitten tuosta yökäyttöön tarkoitetusta seerumista. Kunnon tehokuurin saisi näiden yhdistämisestä toinen päivälle ja toinen yölle, mutta ovat nämä, vaikkakin tarjouksessa olivatkin, sen verran kalliita, että minun on kikkailtava vain yhdellä seerumilla kerrallaan. Nimittäin tuota multivitamiiniseerumia voi käyttää myös öisin. Viimeksi huomasin, että overnight seerumi oli kai liian tuhtia iholleni kesäaikaan, joten uskon ottavani sen käyttöön syksymmällä. Ihania ovat molemmat, tosin tuossa yöseerumissa on hieman voimakas tuoksu ja perhe aina protestoi, kun olen sitä laittanut. No, kyllä ne varmasti taas tottuvat. Lainatakseni esitettä tuotteesta sanotaan näin: Ennenaikaisesti ikääntyvälle tai ikääntyneelle iholle. Tehoseerumi yökäyttöön. Stimuloi solujen uusiutumista, kiinteyttää ihoa ja vähentää ikääntymisen merkkejä. Kevyet eteeriset öljyt sekä argan- ja ruusuöljyt korjavat ihon luonnollisia puolustusmekanismeja.
Multivitamin power seerum: Samettinen mikrokapseloitu vitamiinitehoseerumi, joka vähentää juonteita ja ryppyjä sekä kirkastaa ja kiinteyttää ihoa.


Kun tilasi kaksi seerumia, sai tämmöisen läjän tuotteita ja näytteitä mukana.


Näitä pyysin erikseen tytöille kuivien näppylöiden nujertamiseen.


 


Tässä tuli muutamia tuotteita, joita en ole ennen kokeillutkaan, joten kiva päästä testaamaan, mm. stressin helpotukseen öljyä, jota voi laittaa vaikkapa vartalovoiteen sekaan. Mielenkiintoista.



Matkakokoiset tuotteet tulivat söpöissä pienissä dermalogica- pusseissa ja koska niitä tuli kolme, annoin pussit myös tytöille. Sopivan pieni, jotta sinne voi sen puuterin ja huulikiillon sujauttaa ja heittää koululaukkuun. 
Eikös ollut mahtava saalis? Tästä riittää taas seuraavalle matkalle näytepusseja, vaikka matkoja ei nyt vielä tiedossa olekaan. Mietin kyllä, että raaskinko tilata näitä molempia seerumeita, mutta yleensä tuotteet ovat olleet niin riittoisia, että se on ollut kannattavaa. No, näissä seerumeissa ei nyt kovin paljon tuotetta ole, mutta tuota yöseerumia ei tarvitse kuin kolme-neljä tippaa ja se hieraistaan kämmeniin ja sitten painellaan kasvoille. Punaisen ihon rauhoittamisessa se oli talvella kyllä paikallaan.
Mikäli Dermalogica -tuotteet kiinnostavat, niin seuraa Purkkiarmeijan komentaja-blogia, niin saat hyviä vinkkejä ihonhoitoon. Löytyy tuosta viereisestä blogilistastani.
 
                                                                With love,
                                                            M
 

2 kommenttia on "Dermalogica-seerumit saapuivat"
  1. Oih, minulla on vielä niin paljon opittavaa ihonhoidosta! Olen pienen ikäni tahkonut kasvoilleni
    mitä lie Niveaa, jota Cittarista on käteeni sattunut osumaan. Olen siitä onnekas, että en ole
    koskaan kärsinyt iho-ongelmista, varmaan siitä johtuen en ole vaivautunut rasva-asioihin panostamaan.
    Mutta, olen kuulluut monelta taholta, että kun ikää on jo 40 + kannattaisi ruveta miettimään oikeita
    tuotteita ikääntyvälle iholle. Täältä sinun blogistasi saan parhaat vinkit, kiitos siitä! Lupaan ryhditäytyä
    tällä saralla, I promise!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos on jotain hyötyä minun kosmetiikkaintoilusta. Minähän en ole asiantuntija vaan kerron kokemuksistani ja jos jollekin on apua niin hyvä niin. Olet onnekas, jos sinulla ei ole ihonhoidossa ollut ongelmia, rahaakin säästyy, jos perusrasvat käy. Siskolleni esim.sopii apteekin rasvat, mutta itselläni iho tukkeutuu tai alkaa punakkuus lisääntyä, joten pakko maksaa kiltisti niistä tuotteista, jotka käy. Ikääntyvälle iholle, kuulostaa kamalalta tuo lause, dermalogicalta tuntuu löytyvän tuotteita ja kannattaa kysyä niitä näytepusseja, ettei tulisi huteja. Muistan, että olisin Inkerin hoitolasta ensin kysellyt ihonhoitovinkkejä ja sitten sainkin näytteitä, joita pystyi kokeilemaan. Aina palaan näihin tuotteisiin takaisin, kun käyn kokeilemassa jotain uutta, joka ei sovikaan, joten kai se jotain näistä kertoo.

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature