Asuntomessuilla, saunat

elokuuta 03, 2014

Perjantaina teimme täsmäiskun Jyväskylän asuntomessuille, sillä urakoimme messualueen meitä kiinnostavimmat kohteet neljässä tunnissa. Tyttäret jäivät kotiin, sillä toisella oli työpäivä ja toista emme enää saaneet innostumaan mukaan. Nyt on sitten se aika koittanut, että me alamme reissata miehen kanssa vain kahden. Surullista tavallaan, mutta näinhän se menee. Miehen kanssa oli mukava päivä höpötellä ja katsella messukohteita ihan rauhassa. Minä yritin kuvata mielenkiintoisimmat kohteet, mutta täytyy todeta, että ne olivat kyllä aika harvassa. Mitään kummempia WAU-elämyksiä ei tullut, vaikka kuinka yritti. Jotenkin niin perustaloja ja saman toistoa aika monessa kohteessa. Toki sieltä kivoja juttuja löytyi, muttei mitään must-have-fiilistä tullut. Huono taloudellinen tilanne varmaankin vaikuttaa siihen, että talot on tehty perusmalliin ja ajateltu toimivuutta ja jätetty erikoisuudet sikseen. Järkevää, mutta niin tylsää.
Saunat, kylppärit ja erilliset wc-tilat kiinnostivat minua eniten, huomaan kuvien määristä ja niinpä esittelen teille niitä. Ensiksi saunatilat, jotka ilahduttivat erikoisilla kiukaillaan. lasiseinämillä ja upeilla laattavalinnoilla.






 
Mustavalkoisuus viehättää ja tekisi mieleni tarttua sutiin ja sutia meidänkin sauna mustaksi ja tuoda tuollainen valkoinen kiuas nurkkaan.


Upeat laattavalikoimat ja raikkaan vaalea sauna ja hemaiseva poreallas vielä odottaa pesuhuoneessa. Tykkään.

Tämä oli kaunis asetelma valkoisten kivien kera, mutta erillinen tila ammeelle, vieressä vasemmalla lasiseinän takana ulkona uima-allas, jota kiersi terassi ja altaasta taas vasemmalla erillisenä sauna. En oikein tajunnut tätä ideaa, vaikka allas ja amme kauniita olivatkin. No, kyllähän minäkin mielelläni tuohon altaaseen pulahtaisin...






Vanerityyppiset saunat tekevät tuloaan, mutta minua ne eivät oikein innostanet.


Tässä on taas sitä jotain, joka minua miellyttäisi. Tästä tulee sellainen puhdas-sauna fiilis.


Kaakelit ovat vähän kuin 3-D osastolta, mutta miksikäpä ei. Kaunista ja tyylikästä.
Mitäs tykkäätte ja millaiset fiilikset teille tuli messuista saunojen suhteen ja muutenkin?
 
With love,
M

Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature