Keittiön uusi ruokailuryhmä

elokuuta 07, 2014


Meillä oli käytössä 12 vuotta entinen ruokapöytä ja tuolit. Ne hankittiin Ikeasta hieman vauhdilla kun muutettiin tähän taloon ja silloin oli niin paljon kaikkea mietittävää ja hankittavaa, että kauppa tehtiin hieman hätäisesti. Pöytä, tummanruskeaa viilutettua puuta tai jotain sinnepäin oli muuten ihan kiva, mutta jatkettuna pöydänjalat olivat ikävästi tiellä ja siinä kohdalla joutui istumaan hieman hassusti jalat haarallaan. Eihän näitä tilanteita ollut kuin juhlissa, jolloin joskus yhdeksänkin ängettiin syömään pöydän äärelle, mutta silloin tytöt olivat vielä pieniä. Siis pöydänjalkojen sijainti oli yksi iso miinus ja tämä piti muistaa seuraavaa pöytää hankkiessa. Tuolit olivat perustuoleja, joiden istuinosaan verhoilin vuosien varrella laidasta laitaan kankaita. Lopulta verhoilut ottivat niin koville, etteivät ruuvit enää pitäneet ja tuolien tie oli lopussa. Mies tuumasi yhtenä päivänä niitä taas kerran ruuvatessaan, että käypäs katsomassa  meille uudet tuolit. Siihen minä hihkaisin, että: "Ja pöytä kans!" Ei tarvinnut kauaa tätä rouvaa houkutella ja niin olin jo matkalla huonekalukaupoille m:n kanssa.

Pöytä oli jo selvästi  piirtynyt mieleen ja tiesin mitä halusin. Tuolien kanssa oli taas hankalampaa. Halusin valkoiset kangastuolit, muttei sopivan hintaisia valkoisia tullut vastaan kuin tekonahkaisina. Olin jo melkein kallistumassa tekonahkatuoleihin, mutta mielessä kaiherteli muisto kotoa lapsuudesta ja siitä kuinka ikävästi nahkasohva hiosti ja tarttui kinttuihin kiinni. Jäin onneksi miettimään tätä ja heitin m:n kotiin ja suuntasin Variston iskuun. Siellä myyjätyttöä haastateltuani päädyin tähän settiin ja kaupat tehtiin iloisella mielellä.


Ei tullut valkoisia tuoleja, mutta tämä värisävy, joka on näissä tuoleissa nimeltään beige, mutta sihtaa hieman enemmän pellavaan ja harmaaseen, sopikin täydellisesti tuohon muutama vuosi sitten struktuurimaalilla maalaamaani seinään. Verhot, jotka olin ajatellut uusia keittiöön sopivat nekin sävyltään ja saavat sittenkin jäädä. Tabletithan ostin keväällä Zara Homesta Tukholmasta ja nekin ovat myös samaa harmaata. Harmi kuitenkin, että niitä on vain neljä. Täytyy joskus vielä hankkia ne kaksi.
Tämä värimaailma miellyttää minun ja perheen silmää ja eipä ole niin arkakaan, kuin täysin valkoinen setti. Meillä ei ole tarvinnut pahemmin varoa, jos jotain kaatuu tai roiskahtaa entisille tuoleille, mutta arvatkaa vaan, olenko nyt yrittänyt olla poliisina ja tytöiltä olen jo tästä saanut moitteita. Suojasin kyllä tuolit, mutta esimerkiksi ketsuppi on niin paha värjäämään, etten heti haluaisi alkaa puhdistusoperaatioihin. No, kyllä tämä into minulla laantuu ajan kanssa ja pitäähän kodissa saada olla rentona, mutta voi aina vähän varoa sotkuja.











Olen helpottunut siitä, että vanha lamppu sopi vielä tähän settiin ja seinällä oleva Riviera Maisonin tarjotin bon appetit teksteineen. Tuoleja hankittiin kahdeksan ja pari niistä sijoitettiin kotiin päivystyshommiin vieraita odottamaan. Yksi on eteisessä ja toinen vaatehuoneessa.
Pidän erityisesti näistä metallijaloista ja pienistä metallikoristeraidoista pöydän jaloissa. Myyjätyttö heitti vielä vinkiksi, että kun korkeakiiltoinen pöytä ajan kanssa kuluu, niin päälle voi hankkia valkoisen lasin ja se kuulosti hyvältä idealta. Olen niin tyytyväinen vaatehuoneen lipaston päälle hankkimaani lasiin. Se tuo sitä huolettomuutta käyttöön ja näyttää aina hyvältä.

                                                                   With love,
                                                                           M
4 kommenttia on "Keittiön uusi ruokailuryhmä"
  1. Kaunis korkeakiiltoinen pöytä ja ihanat tuolit! Meillä samantapainen setti kotona.
    Perheessämme kun on vielä pieniä lapsia, niin päätin heti suosiolla teettää pöytään lasikannen,
    joka maksoi vain noin sata euroa. Ilman sitä pöytä olisi jo entinen.

    Ruokailutilanne on nyt niin kutsuvan näköinen, kyllä sen ääressä kelpaa vieraita kestitä tai
    nautiskella ihan vaan oman pesueen kesken.

    Ihanaa, rentouttavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ettei sen lasin teettäminen maksa maltaita. Kannattaa varmaan meidänkin se heti kohta hankkia, ettei minun tarvitse olla aina se pahis. Nuoriso kun on niin "mitä väliä asenteella"! Mukavaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  2. Todella tyylikäs ja ajaton kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:D Keittiöstä tuli kuin uusi tämän hankinnan jälkeen.

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature