Vaaleansininen neuletakki

syyskuuta 06, 2014

Olen nyt vihdoin saanut tämän muutaman kuukauden neulomisprojektin valmiiksi ja pääsen vihdoin siitä eroon. Kuulostaa kyllä hassulta, mutta joskus on neuletöitä, joihin totaalisesti kyllästyy viimeistään toisen hihan neulomisvaiheessa ja sen vain haluaa pois käsistään. Tämä oli sellainen. Nimittäin ensin mini m alkoi koulun käsityötunnilla keväällä neuloa neuletakkia, joka olisi pitkä ja kimalteinen. Pari senttiä neulottuaan, hän huomasi työn vaativuuden ja into laski, vaikka kuinka yritin houkutella häntä neulomuksen pariin. Lanka ei ollut mieleistä ja mallikin oli mitä oli. Kun koulu loppui, hän tuumasi, että ei mokomaan enää koske ja kehotti minua purkamaan neulomuksen ja tekemään jotain vaikka itselleni, sillä hän ei sitä väriä haluaisi. No, eihän tämä vaaleansininen ollut minunkaan väri, mutta ajattelin neuloa neuleen vaikka töihin, kun siellä tahtoo olla aina viileä. Lankoja oli vain tietty määrä, varsinkin tuota kimaltelevaa, joten sen kanssa piti laskelmoida, jotta se riittäisi loppuun saakka. Kyllähän se riitti ja perusvillatakki siitä tuli. Nappikin löytyi vanhasta rikkoutuneen korun helmestä. Kyllä välillä harmittaa, kun on sellainen luonne, ettei voi luovuttaa vaan pitää sitkeästi yrittää loppuun saakka. Mutta nyt voin hyvillä mielin aloittaa seuraavan projektin.


 
 
                                                       With love,
                                                    M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature