DIY: Vitriinin sisäinen valaistuminen

marraskuuta 29, 2014

Vitriini on nyt maalattu Annie Sloan Chalk maalilla ja helppoa oli. Kaksi maalauskertaa tarvittiin, mikä ei ollut ihme, kun oli kyseessä näinkin tumma öljytty pinta ja helpotti kummasti, kun ei tarvinnut hyllyjä maalata, ne kun ovat lasia. Vähän piti teippiä käyttää ja aluksi meinasin jättää vitriinin katon sisältä maalaamatta, mutta kyllä sekin täytyi peittää, muutoin olisi näyttänyt vähän hölmöltä. Mies asensi joskus tuonne sisälle valot ja olen ne tyystin unohtanut, koska vitriini oli silti pimeä, vaikka valot laittoikin päälle. Nyt se on ihan eri juttu ja valo tuo kauniisti esiin kermaisen pehmeän valkoisen sävyn. Väri tavallaan syveni kuivuessaan. Vahaa, jota myös suositellaan en nähnyt tarpeelliseksi lisätä maalin päälle. Sehän on vain sisäpuoli, joten pölyttyy sen minkä pölytyy. 







Yksi asia on pakko kertoa, sanoi muut mitä tahansa. En tiedä oliko syynä se, että vitriiniä oli öljytty, mutta maali jolla maalasin, haisi kyllä pahalle, ei millekään myrkylle, mutta ei hyvällekään ja kyllä me ollaan tuuletettu, jotta tukka on hulmunnut. Nopea uudistus kuitenkin, näin ajallisesti, koska maalaus valmistui muutamassa tunnissa. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen lopputulokseen, voisi jopa sanoa, että vitriini karisti yltään vuosia, näinkin pienellä rutistuksella.                                                                                              

                                             With love,
                                                    M
Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature