Ensimmäinen adventti

marraskuuta 30, 2014


Ensimmäisen adventin kunniaksi muistin laittaa jouluvalot sypressiin ja oven edustalle seinälle ripustin myös keramiikkatunnilla joskus tekemäni peilin. En tiedä kärsiikö tuo peili tuossa, mutta nyt kun mini m:n huone uudistui, niin johonkin se oli laitettava ja tuohon se kyllä sopii.
Eilisen päivän vietin viimeisessä cheerleading-syysnäytöksessä, sillä molemmat tytöt ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä harrastus on nyt koettu ja on aika suunnata kohti uusia tuulia. Vanhempi kylläkin jatkaa valmentajana kerran viikossa ensi vuoden puolella ja nuorempikin tuollaisesta haaveilee. Niin ja onhan tässä vielä sm-kisat käymättä ja nehän on parin viikon päästä. Tuli oikeastaan haikea olo, kun katseli niitä esityksiä. Mutta nuorten on annettava tietenkin itse päättää ja harrastuksissa olemme mieheni kanssa pyrkineet kannustamaan ja tukemaan, pakko ei ole harrastaa, mutta hyvä kuitenkin on jotain liikuntaa touhuta.
Joulukortteja ja muita pikkujuttuja olen tässä adventin kunniaksi askarrellut ja niistä postaan sitten myöhemmin. Lasiset Pentikin lumihiutaleet saivat paikan eteisestä noiden viehättävien lämpöputkien seurasta, adventtikynttelikön, eli possun nostin esille ja muutamia kynttelikköjä myös. Koetan aloittaa tämän joulunalusajan maltilla, jottei tule jouluähkyä. Pikkuhiljaa edetään.



Kynttilöiden kanssa täytyy olla todella huolellinen, sillä sain itse hyvän muistutuksen eilen, kun aloin sytytellä ruokapöydän kynttilöitä. Raapaistessani tikkua se meni katki ja tippui tietenkin uuden ruokapöydän tuolin päälle ja läimäsin sen heti kädelläni sammuksiin, mutta ruskea pieni palotahra jäi. Mikä neuvoksi, millä sen peittäisi? Meidän tuolit ovat pellavanvärisiä ja mietin, että saisikohan sitä tahraa piiloon kangasmaalilla tai muulla? Osaisiko kukaan neuvoa?
Mutta onneksi ei koko tuoli leimahtanut sentään palamaan.


Lämmintä adventtiaikaa kaikille ja olkaahan varovaisia kynttilöiden ja tulitikkujen kanssa!!

Muistutan vielä arvonnasta, aikaa on huomisiltaan saakka. Arvontaan pääset tästä.

                                                With love,
                                              M
2 kommenttia on "Ensimmäinen adventti"
  1. Voih, mikä harmi, että tuoli tahriintui tulitikusta. Värjäämään poistamiseen kannattaa kysyä neuvoa kangaskaupasta. Ihana adventtikynttelikkö, lystikäs tuo punainen possu :-)
    Iloista joulunodotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan kannattaakin, tai jostain askartelukaupasta. Punainen possu oli niin söpö, että piti kotiin ostaa, kun näin sen vuosia sitten Country Whitessä. Ihanaa joulukuuta myös sinne!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature