DIY: Handscrub

joulukuuta 03, 2014



Mikäli haluaa antaa lahjaksi ystävälleen hyvän mielen ja pehmeät kädet ja mahdollisesti pudjetti on tiukoilla, niin tässä on sellaiseen hyvä vinkki. Ensin kerron hieman taustaa.
Eräänä päivänä töistä tullessani kävelin keittiöön ja ihmettelin, että mikä ihme aivan kuin tarttuu sukanpohjiin ratisten  ja miksi tiskipöydän päällä on sokerikiteitä. Kuka täällä on oikein sotkenut? Onko täällä kenties leivottu? Ennätin jo toivoa herkkupaloja raskaan päivän jälkeen ja olihan se kotitalous mini m:llä valinnaisena, joten josko nyt minulla kävisi tuuri.  No ei.  Syyllinen saapui paikalle ja totesi, että saat tästä äiti kivan postauksen.  Onpas avulias tytär. Mini m oli tekaissut kuorinta-aineen käsille ja siihen oli mennyt meikäläisen viimeiset vaniljaesanssit ja todennäköisesti kaikki sokerikin.  Minulle annettiin nokare käsiin ja pyydettiin hieromaan sitä ja sitten huuhtelu lämpimällä vedellä. Kädet tulivat todella pehmeiksi ja hyväntuoksuisiksi. Ihan hieno lopputulos ajattelin pyyhkiessäni sokereita keittiöstä. Kyllä se tyttö osaa.



Kuorintavoiteen ainesten suhteista ei ole niin väliä, sillä siihen tulee loraus kookosöljyä, sitä sokeria ja vaniljaesanssia tuoksua antamaan. Sokeria reilusti, jotta se mössö näyttää tuolta kuin kuvassa. Helppoa ja suhteellisen edullista. Kuorintavoide pilttipurkkiin, jonka kansi on tuunaillen koristeltu ja voihan etiketinkin tehdä ja ajatella, miten kiva joululahja tämä olisi kaverille, mummille, kummille näin vähän kuin kierrätyshengessä itse tehden. Suunnittelin vielä, että tuohon voisi laittaa jotain käsivoidetta mukaan tai kynsiviilan, jos haluaa täydentää pakettia.


                                                   With love,
                                                         M and mini m

Post Comment
Lähetä kommentti

Auto Post Signature

Auto Post  Signature