DIY Pallokranssi

joulukuuta 07, 2014



No nyt minäkin olen väsännyt perheen ja itseni iloksi ja toivottavasti myös vieraiden, tämmöisen joulupallokranssin. Senhän piti olla sellainen 15 minuutin askartelu pejantai-iltana kaiken muun ohessa. Joo, ihan nyt ei kaikki putkeen mennyt ja pieniä säätöjä oli. Ensiksikin kranssipohjan olisi tullut olla hieman erilainen, kuin mitä minä kehitin, mutta risumetsään en jaksanut lähteä ja oikeaoppista pohjaa minulla ei ollut, niinpä tein pahvikiekon. Siihen laitoin täytettä, jottei olisi turhan littana ja hopeapaperilla sitten päällystin sen. Kun aloin saada pallot riviin ja kivasti pysymään toisissaan ja työ oli viittä vaille valmis, niin eiköhän kuumaliima lopu. Piti sitten odottaa tähän aamupäivään ja käydä hakemassa partuunoita lisää. En tajunnut, että niitä patruunoita oli niin montaa eri kokoa. Olen oman kuumaliimapistoolini hankkinut jo vuosia sitten, joten onhan nekin kehittyneet ja tehneet eri kokoja myyntiin. Valitsin tietenkin väärän kokoiset patruunat ja illalla autoilin jälleen jumboon ja jouduin siihen ruuhkarumbaan, kun autot jonottivat ulospääsyä parkkihallista. Mutta mikä ruuhka siellä Sinellissä oikein oli? Yleensä muutama asiakas pyörii kaupassa ja nyt oli jonot melkein ovelle asti. Kyllä se jonotus sitten meni ihan reippaalla vauhdilla ja liimapistooli oli minulla nyt mukana, jottei tulisi toinen huti. Olin jo ennättänyt avata sen toisen paketin, joten eihän sitä enää vaihtaa voinut.
 Kotiin tultuani liimailin loput pallot kiinni ja kieputin kranssiin helmiketjun. Minä olen tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vain toivon, ettei yöllä ala kuulua poksahtelua, kun pallot tippuu lattialle, jos ne eivät olekaan täysin kiinni. Helppoa tämä muuten oli, kunhan ottaa huomioon, että liimaa kuluu ja kranssipohja kannattaa hankkia valmiina, pääsee helpommalla. Palloista kannattaa nyppiä ne ylimääräiset ripustuspidikkeet pois ensin, niin on helpompi liimailla. Kannattaa kokeilla, sillä näille ei tule paljoakaan hintaa, jos löytää edullisia palloja ja laittaa vanhoja palloja, kuten minä osin laitoin. Nyt vain ei taida enää joulukuuseen riittääkään pallot. No ehkä minä vielä kuuseen uudet sitten hankin.

                                                      With love,
                                                   M
6 kommenttia on "DIY Pallokranssi"
  1. No mutta todella hieno tuli! Kenties saattaisin onnistua, mutta en taida rohjeta lähteä kokeilemaan. :)

    Kauniita unia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja siitä kuule vaan kokeilemaan. Vaikeaa se ei ollut ja ihan hauskakin sitä oli tehdä, kunhan meikäläinen olisi tarkistanut liimatilanteet ensi, ennen kuin alkoi töihin.

      Poista
  2. Oi oi miten upea! <3 Nämä taitavat olla tämän joulun hitti. Ehkä minäkin jaksan ensi jouluksi tuollaisen väsätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Niin, pallot ei karkaa mihinkään, vaikka ne väsäis ensi vuonnakin. Jaksetaan vielä se kaksi viikkoa ja sit onkin piiiitkä loma!

      Poista
  3. Onpa hieno ja näyttävä! Itse en saa aloitettua tällaista projektia kun meinaan jo stressata etukäteen ettei se kuitenkaan onnistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady Blue! Ei kannata stressata, kyllä se onnistuu, kunhan on oikeat tarvikkeet ja vahva, tukeva pohja. Sitä oli itseasiassa hauska tehdä ja pallot on ihme kyllä pysyneet seinällä ollessaankin. Nyt vain täytyy rientää pallo-ostoksille sillä meillä ei taida riittää kuuseen ollenkaan palloja. Mies tuumasi, että ota sieltä kranssista! Hehe! Mieheni ei nyt tainnut tajuta tätä sisustusjuttua lainkaan.

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature