Kynttiläasetelma

joulukuuta 20, 2014



Joululoma alkoi, ihanaa. Minulla alkoi myös eilen kamala flunssa ja välillä olo on kaamea ja välillä, ilmeisesti särkylääkkeiden ansioista tuntuu, että kyllä se tästä. Minkäs teet, täytyy yrittää lepäillä ja sitten touhuta voimien mukaan. Onneksi tässä on muutama päivä ennen joulua aikaa vielä tehdä siivouksia ja ostoksia. Minä en kyllä aio puunata komeroita tai kaappeja, vaan siivota paremmin ne huoneet, missä ollaan vieraiden kanssa. Keittiön kaapistot ja jääkaappi on siivottava, saunan haluan muuten vaan pestä ja sitten tietenkin perussiivous. Yleensä joululomalla siivoilen sitten kaappeja, jos siltä tuntuu. Avoin vaatehuone täytyy ehkä siistiä, sillä nyt se on valitettavasti hieman räjähtänyt joululahjavalmisteluista ja vaatteetkin on hiukan heitelty sinne tänne. Mutta onhan minulla tässä apureita, joten aion kyllä hieman käskyttää nuorisoa hommiin.
Käpyjä keräilin syksyllä ja nyt sitten huomasin, että voihan, nekin piti spreijata joten sen raahustin tekemään ulos, kun olo oli hetkisen parempi, kiitos buranan. Asetelma on valmis, mutta nuo tammenterhot oli mahdottomia, kun levisivät aina, kun yritin sprayllä niihin osua. Nyt sitten pilkottaa ruskeaa jostain kohden, mutta eipä se minua haittaa, vaikkei olekaan niin täydellistä. H&M paljettiliina sai kunnian olla pöydällä liinana, mutta aaton kattauksesta ja liinoista en vielä ole täysin varma.
Onkos teillä jo kaikki suunnitelmat, siivoukset ja systeemit valmiina?
Mukavaa lauantaita ja älkää rehkikö joulun suhteen liikaa! Minä painelen nyt juomaan jotain kuumaa ja mies lupasi hakea pitsaa, joten eiköhän se huomenna jo tämä rouva ole iskussa.

                                             With love,
                                                   M
8 kommenttia on "Kynttiläasetelma"
  1. Voi ei varsin tyypillistä, että flunssa iskee kun loma alkaa. Ota nyt pari päivää ihan vaaka-asennossa jotta jouluksi tervehtyisit! <3 Pitsa ja kuuma juoma kuulostaa juuri passelilta lääkkeeltä. :)

    Hyviä lepohetkiä ja jouluisia tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Täytyy yrittää levätä. Joulun odotusta sinne myös!

      Poista
  2. Pikaista paranemista. Meillä tehdään ihan perus siivoukset, ja tykkään myös että sauna tuoksuu puhtaalle. Isommat siivoilut jätän keväälle, kun aurinko alkaa paistamaan nurkkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tästä. Juu, tuo kuulostaa järkevältä ja turha höyryily jääköön sitten keväälle. Sitäpaitsi jouluna on niin pimeääkin, ettei kukaan kynttilänvalossa huomaa onko suursiivoa tehty vai ei:)

      Poista
  3. Tulin heti vastavierailulle. Kiva on tutustua uusiin aikuisten blogeihin. Liityn myö sun seuraajaksi.

    VastaaPoista
  4. Ihana, hopeinen kynttilä-asetelma! Minusta olet onnistunut hienosti
    sprayaamaan niin kävyt kuin tammenterhotkin.
    Toivottavasti selätät flunssan pian, lepo ja lämmin juoma ovat
    parasta lääkettä.

    Hyvää neljättä adventtia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Teija! Ne pahukset tammenterhot kun lähti liikkumaan paineen ansiosta pitkin ja poikin, joten en jaksanut niiden kanssa pelata:) Flunssa alkaa olla paremmassa vaiheessa, ainakin ajoittain. Minä kun en saa kuumetta, niin ei tule tarpeeksi levättyä! Rauhaisaa adventtia teille myös!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature