Timberland: new shoes

tammikuuta 27, 2015




Nuorempi tytär mini m, isänsä avustuksella sai tilatuksi Zalandolta joululahjaksi luvatut Timberlandin saappaat. Meille oli pienoinen yllätys, että kengät ovat niin hitti nuorison keskuudessa, ettei ollut toivoakaan löytää näitä kenkiä kaupoista ja verkkokaupatkin huutivat tyhjyyttään tämän kengän osalta. Isoja miesten kokoja kyllä löytyi, muttei sitä 37,5, mikä oli kokeiltu saman tyyppisellä Timberlandin kengällä sopivaksi kooksi. Mies sitten yhtenä päivänä oli etsinyt ja löytänyt sopivan koon, sillä vuosi sitten tilatut Uggit olivat jo kerran meikäläisen toimesta korjatut ja neiti ei tietenkään huolinut mitä tahansa jalkaan, kun nämä Timpsukat oli luvattu. Toinenkin Uggi repesi varpaan kohdalta vielä samaisena päivänä kun vihdoin tuli tieto, että kenkänne ovat saapuneet. Kiidimme paikalliseen Siwaan melkein vilkkuvalot päällä ja no, jos olisi sellaiset, olisi kyllä käytetty ja pelonsekaisella tunteella avasimme laatikon. Onhan tässä opittu, että verkkokaupasta voi saada välillä kaikkea muuta kuin sitä mitä on tilattu. Kuten kaksi saman parin cheerkenkää viime kesänä ja vielä eri merkkiäkin olivat. Mutta nämä olivat justiinsa. Tosin, pohjalliset tarvitsimme, koska koko oli himpun suurempi näissä kengissä kuin niissä, joita oli kokeiltu, mutta koska jalka saattaa vielä kasvaa nuorella, niin eipä tuo ole suuri miinus.
100% waterproof, we garantee it! Luki paketin kyljessä. No, se on todella hyvä, sillä kyllä me jo niitä sumutettiin niillä Timpsukan suoja-aineilla, mutta nyt ei sadesäällä ja loskassakaan tarvitse varoa. Mini m on niin iloinen.

                                                     With love,
                                                  M
12 kommenttia on "Timberland: new shoes"
  1. Kivat ja käytännölliset kengät, loistava yhdistelmä! Tulee mieleen 90-luku kun hyvin samantyyliset Caterpillarit oli ihan must :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mullakin oli just silloin catpillarit :)

      Poista
  2. Nuo ovat kyllä ihanat timben klassikot! ja kokemuksesta tiedän, että ovat kestävät! Ja kyllä ne kannattaa suojakäsitellä likaantumista vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kestävät varmaan meidänkin neidin jalassa:) Pitää tosiaan välillä suojata, että pinta pysyis hyvänä.

      Poista
  3. Ihanat Timberlandit, hyvä valinta mini M!
    Ostin omat Timbeni Virosta vuosi sitten,
    mukavampia talvikenkiä saa hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ovat vielä mukavatkin. Näin mieskin Timberlandin himokäyttäjänä on vakuuttanut:)

      Poista
  4. Täältäkin löytyy vastaavat Timberlandit, ne nyt vaan on niin ihanat ja tykkään enemmän kuin Catebillareist. Höö kirjoitetaankohan ne noin....

    Kivaa keskiviikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän valinnan siis teimme:) Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  5. Kivat Timberlandit! Ihana väri!
    Minun on tänä talvena pitänyt ostaa itselleni tuollaiset maiharityyppiset talvikengät, mutta on jäänyt ajatuksen tasolle,
    Ehkäpä ensi talvena sitten. Mutta hienot ovat, loistovalinta mini M!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva väri minustakin, vaikka mini m oli sitä mieltä, ettei tämä nyt ollutkaan ihan SE väri, mitä oli ajatellut, aluksi, mut nyt tykkää! Nämä oli niin myydyt, että varmaan ensi talvena vasta kokoja löytyy. Tosin, kyllä näillä voi mennä pitkälle kevääseen ja syksyyn. Olen nähnyt kuvia näistä shortsien kanssa, joten vähän kuin Uggit.

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature