habitat

helmikuuta 26, 2015


Habitat. Oletko jo käynyt tässä uudessa sisustusliikkeessä Helsingin City centerissä, Makkaratalossa? Olin matkalla blogitapahtumaan ja kuin yllättäen bongasin sen matkani varrelta. Olin kyllä kuullut ja lukenut tästä juttua, mutta en ollut sitten kiinnittänyt huomioita, milloin tämä sisustusliike on tänne rantautunut.  No, jo kuulemma ennen joulua. Kiva juttu kuitenkin, että tänne on saatu uutta verta näin sisustusjuttuja ajatellen. Kyseessä on eurooppalainen sisustusbrändi, joka on tunnettu suurelle yleisölle innovatiivisesta, modernista ja fuktionaalisesta designistaan, kerrotaan Habitatin sivulla.
Katsastin liikettä sillä silmällä, että I`ll be back, mutta ajan kanssa. Napsin muutamia kuvia tästä tyylikkäästä liikkeestä ja löytyihän sieltä vähän kaikkea jokaiselle.
Tuoksumaailmaa huonetuoksujen ja tuoksukynttilöiden kera ihanissa keväisissä sävyissä.



Ylellisen näköisiä kylpytuotteita herkullisine sävyineen, nämäkin.


Vuodevaatteita muhkeine sänkyineen ja petauksineen.



Mielenkiintoisia valaisimia, oliskohan tästä meidän makkariin lamput?




Tähän upeaan peiliin ihastuin ja nyt täytyy kyllä käydä uudelleen mittanauhan kanssa katsomassa vielä mittoja. Saattaa kyllä olla turhan painava, tai ainakin siihen tilaan, mihin sitä suunnittelin.




Olihan siellä vielä huonekaluja, kuten sohvia ja pöytiä ja varmaan kaikkea en ennättänyt huomata. Mutta miellyttävänä huomiona oli hinnat, ei lainkaan pahat, joten kannattaa käydä katsomassa. Minä menen varmasti uudestaan, paemmalla ajalla.

                                              With love,
                                            M
10 kommenttia on "habitat"
  1. Ihania nuo tuoksutikut ja kuparinväriset ranskalaisen muotoilun helmet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Nuo kuparit ovat siis edelleen muodissa ja kivaltahan nuo näytti:)

      Poista
  2. No onpas tuolla vaikka mitä! Luulin ensimmäisten kuvien perusteella, että kyse on ihan pienestä sisustusputiikista. Täytyykin käydä pyörähtämässä joku päivä :) Kiitos vinkistä! Toivottavasti mekin vielä jossain blogitapahtumassa tapaamme! Tämän illan osalta jouduin jättämään väliin pari tapahtumaa töiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikenlaista löytyi ja varmasti pikapyrähdyksen takia jäi osa näkemättä:) Pakko mennä, kunhan palkkapäivä koittaa:)
      Olisi todella mukava tavata ja toivon todella, että törmätään jossakin! :)

      Poista
  3. Olenkin jo ehtinyt muutamaan kertaan käydä. Kiva lisä tosiaan sisustustarjontaan. Ja näyttää olevan uutuksiakin kuvien perusteella :) Ihanaa viikonlopun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin sitten ollut mukavasti ajan hermoilla, toisin kuin meikäläinen:) Kiva kuulla, että tarjonta uudistuu sopivin väliajoin.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle:)

      Poista
  4. En ole käynyt, mutta voi että mitä ihanuuksia. Kiitos mahtavasta vinkistä, tuonne paukkaan kyllä pian.

    Iloista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan Tiia, voi viedä kukkaron mennessään:D
      Iloista viikonloppua myös sinulle<3

      Poista
  5. Olen kuullut Habitasta niin monelta, mutten ole itse sinne vielä päässyt! Ehkä ensikesänä on pistäydyttävä siellä kotimaan keikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kesää sitten vaan odottamaan ja kurkistus Habitat-liikkeeseen. Uskon, että olet myyty, mä ainakin olin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature