Guess: konjakinsävyinen laukku

maaliskuuta 02, 2015





Vielä kerran Thaimaasta ja Central Festival kauppakeskuksesta, että löytyi sieltä meikäläisellekin jotain. Nimittäin löysin itselleni laukun tai kassihan tuo on. Konjakin sävy oli ollut jo viime keväästä asti haussa, mutta joko laukku ei muuten miellyttänyt tai sitten se oli liian arvokas ja ajattelin, että kyllä se eteen tulee, kun on sen aika. Ja tulihan se. Siellä se nökötti Guess liikkeen hyllyllä hemaisevana ja kutsuvana ja hintakaan ei ollut paha, joten mitä sitä turhia miettimään. Tein kaupat ja tykkään laukustani. Sopivan reilu ja useita pikku lokeroita ja taskuja. Ainoa häiritsevä juttu oli alussa se, että keskiosan saa kiinni vain tuollaisella lipuskalla. Pelkäsin, että jos kovassa menossa tavarat lentää laukusta tai voro käy kukkaron tai muiden tavaroiden kimppuun. Mutta eihän tuohon keskiosaan tietenkään kannata lompakkoa laittaa, koska vetoketjullisia puolia on kaksi. Eikä sieltä kyllä mitään ole tippunut, joten hyvä hankinta. Jätin kyllä hotelliin sellaisen valkoisen laukun, joka oli jo reissussa rähjääntynyt ja mies ei edes huomannut muutosta. Toki esittelin laukkua sitten myöhemmin ja mieskin antoi siunauksensa.

                                With love,
                                 M


18 kommenttia on "Guess: konjakinsävyinen laukku"
  1. Hyvä ostos. Konjakki on myös oma lempisävyni laukuissa. Lumi laukkuni (se, jota eniten käytän) on myös konjakin ruskea. Guessin laukuista minulla ei ole kokemusta, mutta näyttää kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin ostos on onnistunut, sillä ruskea on sellainen helppo väri, jossa ainakaan lika ei näy. Muutenkin Guess on ihan kelpo merkki, sillä tytär osti viime kesänä Barcelonasta laukun, joka on pysynyt ihan kuin uutena.

      Poista
  2. Laukkuhullu sanoo, että upea! Mulla on heikkous Guess laukkuihin ja tänään postasinkin kolmen Guessin verran>kolmen roskiksen verran laukkuni sisällöstä. Hui. :)

    Ihana on laukkusi ja täydellinen väri. Niin olet tyylikäs nainen, sain huomata kun ilokseni sinut treffata sain. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, äläs nyt, kun puna nousee jo poskille:)
      Kiva kuulla, että muutkin, kuin nuoriso, tykkää Guess laukuista! Onhan meitä jo pari:D

      Poista
  3. Aivan upea ja väri just ihana! Jo vain kannatti lähteä Thaimaaseen asti :-D
    Kukkarona löytyy Guessiä minulta ja olen tykännyt...vaikka väri onkin hempeä vaaleanpunainen, ostettu joskus ruotsinlaivalta ;-P Tykkään et laukuissa on monta 'osastoa' kun kaikki aina kateissa jos vaan yksi iso säkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löytyyhän täältä Guessin tykkääjiä ja minä kun pelkäsin olevani vallan nuoriso-osastolla:) Ruskea väri on ihana ja lokerot just sitä mitä hain, muuten kamat on aina siellä pohjalla sekaisin. Jo kannatti lähteä Thaimaahan laukkuostoksille:D

      Poista
  4. Kaunis ostos! <3 Minullakin yksi Guess...kirpparilta löysin kolmella kympillä ja aito on!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sä oot ollu aika haka, kun olet noin hyvän kaupan tehnnyt:)

      Poista
  5. Tykkään tykkään :) Ihana laukku, hyvä ostos :)

    VastaaPoista
  6. Iso peukku täältäkin laukullesi! Kelpaisi minullekin ja tuo väri on aivan huippu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Väri oli kyllä se paras juttu tai no se mihin ekaksi kiinnitin huomioni:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Jonna:) Tykkään itsekin hirmuisesti.

      Poista
  8. Kylläpä onkin hyvä sävy tuossa laukussa. Tyylikäs ostos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen totaalisesti samalla linjalla:)

      Poista
  9. Kaunis laukku, olet tehnyt hyvän ostoksen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kyllä täällä ollaan hymyssä suin uuden laukun kanssa:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature