Joe Blasco cosmetics

maaliskuuta 02, 2015


En ole aikaisemmin käyttänyt yhtäkään Joe Blascon tuotetta meikkaukseen, vaikka tiedän, että tuotteissa on hyvä peittävyys ja pysyvyys. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että itse voi määritellä kerroksellisuuden mukaan, kuinka peittävän lopputuloksen haluaa. Tuotteet ovat ihotautilääkärin suosittelemia eikä niitä testata eläimillä. Siksi pyysin blogitestiin heidän meikkituotteitaan ja olen saanut nyt tutustua tämän sarjan  kevään 2015 trendimeikkikokoelmasta muutamaan tuotteeseen.




Aloitan huulipunista, jonka suurkuluttaja olen. Tosin minulla huulipunat kyllä kestävät pitkään huulilla, joten jatkuvasti en hylsyä kiertele, mutta pysyvyys on kuitenkin minusta se tärkeä ominaisuus, jota huulipunassa täytyy olla. Lisäksi huulipunan tulee olla huulille helposti levitettävä, ikäänkuin liukua paikalleen. Pehemeä koostumus, melkein voisi sanoa, että kermaisen pehmeä olisi suotava. Tuoksu mieto, jos ollenkaan ja maku ehkä yllättäen karkkimainen, jolloin tekee mieli lipaista huulia, sellainen hyvän huulirasvan koostumus, mutta silti puna. Naturelle (Velvet), jota sävyn puolesta pidin pliisuna ensin, koska nudet sävyt eivät käy minulle, mutta siinä olikin väriä riittävästi jopa minulle ja Coral Lust Lipstick täyttivät kaikki kriteerini ja huulet punassa nyt kuljen hymyillen. Nämä sävyt olivat juuri ne oikeat minulle.


Poskipunani oli jo aikaa sitten loppunut, niin tämä oli sitten enemmän kuin tarpeen. Sole dry blush on sävyltään poltettua oranssia ja ehkä sipaus persikkaa. Enemmän ruskeahkoon kuin pinkkiin menevä ja sopii punahiuksiin sekä hieman punertavaan ihoon. Hyvin levittyvä ja kestävä.


Kuvassa siniseen sihtaava, mutta luonnossa enemmän tummaan harmaaseen menevä luomiväri ei varise laitettaessa ja levittyy hyvin paikalleen, mutta on työstettävissä ja häivytettävissä. Pysyvyyskin oli hyvä.


Korostusväri, Orange highlight on saanut paljon kehuja, joten mielelläni tämän otin kokeiluun. Varsinkin tyttäreni Wanhaintanssiin sain harjoitella heti sen käyttöä, sipaisu poskipäihin ja kulmien yläpuolelle ja iho hehkui. Itselläni olen kokeillut noiden juonteiden häivyttämiseen sekä tummien silmänalusten peittämiseen ja tässä on oltava tarkkana, ettei tule laitettua liikaa. Päivänvalo on armoton ja lopputulos kannattaakin tarkistaa oikeanlaisessa valossa, jotta se on sitä, mitä halutaan.
Joe Blasco meikkeihin olen enemmän kuin tyytyväinen ja ne ovatkin olleet jo kovassa käytössä.

Tuotteita maahantuo Norriscos ja kevään kokoelma on esillä kaupoissa helmikuusta lähtien.
Yhteistyössä Joe Blasco

                                                          With love,
                                                        M

22 kommenttia on "Joe Blasco cosmetics"
  1. Aivan ihanat huulipunat! Minulle huulipuna on meikin tärkein osa ja myös värin kestävyys on tärkeää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla ollaan myös täällä. Näissä punissa on tosi hyvä kesto ja tuntuu pehmeältä huulissa. Aamulla laitoin ja nytkin vielä, ruokailunkin jälkeen huulet on kunnossa:)

      Poista
  2. Aivan ihana kevätkokoelma. Täydellisiä sävyjä. <3 Iloista tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat sävyt :) Ihanaa tiistaita<3

      Poista
  3. Ihania meikkejä :) Hyvillä tuotteilla tulee hyvää jälkeä :) Ihanaa tiistaita ❤️

    VastaaPoista
  4. Makeet sävyt punissa, väriä kevääseen :) Blascon tuotteita olen kyllä katsellut, mutta en omista yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, ainakin tämän testauksen perusteella. Yllätti positiivisesti:)

      Poista
  5. Nuo huulipunat, oih! <3 Olen niin hurahtanut Blascon huulipuniin. Tuo persikkainen poskipunakin näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oli setti ja sopii meikäläiselle, vaikka aluksi pelkäsin punien sävyä liian värittömäksi:)

      Poista
  6. Huulipunat on Blascolta mun lemppareita. Upeita sävyjä ja ihanat koostumukset. :)

    VastaaPoista
  7. Minullakin on muutamia Blascon tuotteita ja olen kyllä tykännyt. <3 Peittävyys ja pysyvyys ovat todella hyvät.

    VastaaPoista
  8. Orange highlight vaikuttaa ihanalta. Nyt kevään lähestyessä kaipaan heleyttä ja valoa kasvoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin, mutta sitä ei sovi laittaa kovin paksulti, opin kantapään kautta:)

      Poista
  9. Blascon tuotteet ovat huippulaadukkaita. Rakastan sarjan luomivärejä, niissä on runsaasti pigmenttiä toisin kuin useissa muissa luomiväreissä. Kiitos ihanasta meikkipostauksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos tykkäsit:) Sellainen tuntuma minullekin tuli, että tasokasta ja kestävää.

      Poista
  10. Upeita sävyjä, tosi kauniita esim. tuo poskipuna ja luomiväri!
    Tähän(kin) sarjaan haluaisin tutustua tarkemmin, kokemusta on vain huulipunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hellin! Huulipunat taitaa olla näissä se paras juttu, mutta tuo valovoidekin on aikas hyvä!:)

      Poista
  11. Minä olen ollut Joe Blascon suurkäyttäjä jo vuosia. Nyt kuitekin kun on tullut näitä yhteityökumppaneita muilta maahantuojilta, niin Blascot on jääneet vähän vähemmälle käytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Minulla kävi nyt toisinpäin ja tätä kautta pääsin näitä testaamaan:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature