White on white

maaliskuuta 07, 2015


Eilen perjantain kunniaksi kävimme mini m:n kanssa taas vähän shoppailemassa, sillä aikaa, kun mies kävi katsomassa sählypeliä. Olin ostanut muutama viikko sitten Mangosta ihanan ohuehkon valkoisen paidan liehuvilla hihoilla ja nyt kaipasin sille alaosaa. Tai oikeastaan tarvitsin kunnon farkkuleggareita, kun edelliset, vuosien käytön jälkeen meni rikki. Löysinkin sellaiset peruspöksyt 15 eurolla. Hyvä minä, mutta veri veti Zaraan ja pitikin pistää nenäni sinne, sillä eihän sieltä sitten ilman ostoksia pois päässyt.



Löysin tällaiset hauskat "leikkinahkatyyppisethousut", joissa siis on nahkan tuntu päällä, mutta sisäpuoli on puuvillaa. En nyt ole varma, mitä sen päällisen on tarkoitus olla, mutta nahkajäljitelmä tuli mieleen. Myyjä kertoi itse omistavansa tällaiset ja kehui, etteivät kutistu pesussa ja kerrankin sain oikean pituisilla lahkeilla housut.





Valkoinen, joskus neulomani pitsineule saa myös olla uutukaisten housujeni kaverina, kunhan tässä vähän sää lämpenee. Valkoinen on siis tänä keväänä ja kesänä in, ainakin minun vaatevarastossani.

                                                    With love,
                                                  M


25 kommenttia on "White on white"
  1. Kokovalkoinen asusi on kerrassaan upea! Ihana tuo pusero, kivat nuo
    nyörit sivuilla. Uudet housusi ovat kauniit nekin. Vielä kun asukokonaisuuden
    maustaa ripauksella kultaa, niin avot!

    Ihanaa viikonloppua M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kun vielä pääsis käyttämään noita vaatteita. Tulimme juuri juoksulenkiltä ja tuuli niin, että meinas meikäläinen mukaan lähteä ja vielä kylmästi tuuli, luihin ja ytimiin.

      Poista
    2. Mukavaa viikonloppua Teija, sinne möksälle!

      Poista
  2. Kaunis asu tosiaan ! Minullakin on samalla kuviolla pitsipusero , mintunvihreä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ai on sama kuvio.Katoppas vain:) Muistan kun tein tätä englantilaisesta lehdestä ja en millään tahtonut ymmärtää, että kuviossa tehdään mallineulosta myös nurjalla ja aikani jyystin, ennenkuin onnistui:) Olin niin täynnä sitä paitaa, että meni tovi, ennenkuin halusin edes käyttää sitä!

      Poista
  3. Valkoinen on raikas ja sopii hyvin sinun omiin väreihisi :) Ihanat nuo nyörit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Noihin nyöreihin ihastuin heti, muuten olis ollut liiankin tavallinen paita.

      Poista
  4. Ihanat housut ❤️ Kaunis kokonaisuus tulee valkoisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Valkoinen on niin kaunis värinä minustakin:)

      Poista
  5. Ihana pusero, tosi kivat yksityiskohdat. I like! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihastuin tähän heti ja muut sai jäädä:)

      Poista
  6. Liehupusero on hurmaava!!
    Ihanan vaalea kokonaisuus!

    VastaaPoista
  7. Hienoja löytöjä! Mä myös luulen että valkoisesta tulee minunkin in-väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä. Onhan meitä sitten jo muutama:D

      Poista
  8. Ihanan kesäistä ja valkoista<3 En ole tainnut kovin montaa ajatusta vielä kesävaatteille suoda, mutta ilman valkoista ei ole kesääkään! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä se kesä vielä on kaukana, mutta jos ensin sitten keväälle suo ajatusta, sehän on jo nurkan takana! Valkoinen on niin kyllä kevään ja kesän väri:)

      Poista
  9. Kivoja löytöjä! Eikös tänä kesänä pidäkin pukeutua samaan sävyyn (ja erityisesti valkoiseen) päästä varpaisiin jos oikein trendien mukaan mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa olla ja jos kauppoja katsoo, niin valkoista on tarjolla:)

      Poista
  10. Waude kun kivan näköiset pöksyt :) ja minä rakastan kanssa aina valkoisia neuleita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minustakin ostos oli onnistunut ja valkoinen väri on aina kaunis

      Poista
  11. Ääk kun makee toi pusero nyöreineen <3 Tykkään myös valkoisesta, ainakin puseroissa. Ostin kyllä viime kesänä valkoiset farkutkin mutta jostain syystä en osaa käyttää niitä ? Höh! Ja toi rannekoru on kaunis, rakastan helmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyöreistä minäkin innostuin ensin. Valkoinen on kaunis väri ja sopii melkein minkä vaan pariksi:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature