Hauskaa Vappua!

huhtikuuta 30, 2015

Vappuaattona joissakin kouluissa on tapana pukeutua naamiaisasuihin, mutta suomalaisethan haluavat tehdä sen hyvin hillitysti, jos lainkaan. Varsinkin kun on kyse teineistä. Koska mini m on koulussaan tukari, eli tukioppilas, niin hän valmistelee muiden tukareiden kanssa vuoden aikana ohjelmia koulun juhliin.  Toivomuksena oli, että nuoret pukeutuisivat ja sitten paras asu palkittaisiin. Kaikki eivät tietenkään halua pukeutua, mutta joidenkin pitää näyttää esimerkkiä, joten tässä tapauksessa nämä tukarit osoittavat, että hassuttelu on sallittu ja ei siinä kasvojaan menetä, jos pukeutuu erikoisemmin ja naamiaisasuun.Tänä vuonna tukarit he olivat sopineet pukeutumiskoodiksi keijuaiheen ja tässä neitokainen valmiina juhliin, tosin siivet hän lainasi kaverilta, joten kuvista ne nyt puuttuvat. Taisi olla kivaa tämä tällääminen.





Kurjaa vain oli, että koulussa oli tehty paloharjoitus tämän juhlan aikana ja tyttöparka oli värjöitellyt tässä asussa ulkosalla ainakin parinkymmentä minuuttia. Toivottavasti ei vilustunut. Mutta sellaista voi sattua.

                                   Hauskaa vappua!

                                            With love,
                                           M
10 kommenttia on "Hauskaa Vappua!"
  1. Kaunis mini M <3 Aurinkoista ja iloista vappua :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan keijumainen look jo ilman siipiäkin.
    Toivottavasti neiti ei nyt vilustunut.
    Mukavaa vappupäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten onkin ja kelpais ilman siipiäkin:) Joo, toivotaan, ettei tauti iske, vaikka mua kyllä hirvitti! Mukavaa vappupäivää:)

      Poista
  3. Mini M omistaa kauniit hiukset, tykkään etenkin tuosta kuparin sävystä latvoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittos, me vasta itse värjättiin ne latvat ja olikin kova homma. Näyttävät kyllä ihan hyviltä kuvissa:)

      Poista
  4. Kaunis mini m ja upeat hiukset!!! Kivaa vapunpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kivaa vapunpäivää Belladonna!

      Poista
  5. Nuo uskomattomat hiukset ja mekko ja miten jollain voi olla noin kauniit huulet. Apua toivottavasti tyttäresi ei ahdistu, mutta mikä kaunotar. <3

    VastaaPoista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature