lb Laursen lyhty ja DIY: Fabergé muna

huhtikuuta 02, 2015


Olen ollut jälleen ihan fiiliksissä, sillä voitin Sisustusunelmia blogista lahjakortin Herttanen sisustuskauppaan ja tilasin sieltä itselleni lb Laursen kynttilälyhdyn tällä lahjakortilla. Kiitokset vain Sisustusunelmien Johannalle. Pari päivää tilauksesta ja toimitus oli perillä. Huikeen nopeaa toimintaa. Tänään aukaisin paketin ja koska olen pari päivää väkertänyt DIY munia, niin ne saivat nyt vitriinitilan tästä lyhdystä. Todella reilun kokoinen lyhty mahdollistaa kivoja sisustamisen ja somistamisen juttuja. Sisälle voi laittaa kukkia, oksia, kiviä ja mitä nyt vaan tulee mieleen. Uskon, että tälle on meillä käyttöä. Mies vitsaili kyllä, että laitetaanko akvaario lyhdystä, mutta ehkä siinä menee raja.




Tämän kimallehepulin saanen munan taiteilin kaikista pienistä helmistä ja paljeteista, mitä löysin varastostani ja liimailin niitä sinne sikin sokin, sillä pitäähän pääsiäisessä vähän väriä olla. Tämä on varsinainen köyhän naisen Fabergé.    


Pikkumuna sai myös ylleen paljettihunnun ja näitä jos mielii tehdä, niin kannattaa laittaa paljetit limittäin, niin, että mahdollisimman moni paljetti on jonkun alla jostain kohdin, jotta ne eivät pääse tippumaan neulan päästä.
Eiköhän se pääsiäiskoristelu tälle vuodelle ollut nyt sitten tässä, ainakin askartelujen suhteen. Nyt alkoi loma. Illalla menemme vielä vanhemman tyttären kanssa zumbaan hytkyttään ja sitten saa pääsiäinen tulla.

                                                 With love,
                                                        M

32 kommenttia on "lb Laursen lyhty ja DIY: Fabergé muna"
  1. Tuo lyhty on kaunis. Hienoja diy munia myös.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja kätevä suuren kokonsa vuoksi:) Mukavaa pääsiäistä sinulle myös Outi!

      Poista
  2. Kaunis diy muna :) Hah minä tilasin juuri samanlaisen lyhdyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Jos lyhty ei ole vielä tullut, niin voin vakuuttaa, että tulet olemaan tyytyväinen:D

      Poista
  3. Oi mitä kimallusta :)
    Herttaselta tilaaminen ja toimittaminen on kyllä vaivatonta ja nopeaa ;)
    Ihana lyhty ♡

    VastaaPoista
  4. Aivan uskomattoman hienot blingmunat, wau. Onkohan rauhoittavaa puuhastelle ja askarrella, pitäisiköhän minunkin. Ne hommat vaan monesti menee pakkomielteen puolelle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia:) Kyllä se minua rauhoittaa, kuten käsityöt yleensä. Terapiasta käy ja pikkumaisuus pitää ottaa haltuun. Kannattaa kokeilla, ties vaikka kuinka innostuisit:D

      Poista
  5. Ihana lyhty ja Wau mitkä kimallemunat!! Mukavaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhty on kaunis ja munat kimaltaa ja ovat sopivasti väriä antamassa:) Mukavaa pääsiäistä:)

      Poista
  6. Onnea arvontavoitosta! Hienon lyhdyn olit valinnut. Mahtava tuo kimallehepulimuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olen ihan ihmeissäni kun olen nyt muutamia juttuja näissä blogiarvonnoissa voittanut!
      Kimallehepulimuna on niiiin täynnä kaikkea mitä kaapista löytyi, että mahtavaksi kai sitä vois hymy huulilla sanoa:)

      Poista
  7. lähti viesti ennen kuin ehdin kirjoittaa taas loppuun :( Kaunis lyhty ja ihanat pääsiäismunat, bling blingiä olla pitää :) Iloista pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauksaa, että muillakin käy noin. Mutta kiitos, bling blingiä ei voi koskaan olla liikaa:) Iloista pääsitäistä myös sinulle:D

      Poista
  8. Aivan upea lyhyt! Onneksi olkoon hienosta palkinnosta.
    Tekemäsi blig bling -munat ovat kerrassaan upeita,
    ihan parasta A-luokkaa!

    Hyvää pääsiäisen aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhty on tosi kiva ja kiittelen onnitteluista. Enhän mä koskaan yleensä voita, mutta nyt on käynyt ihmeesti tuuri. Nyt pitää kyllä lotata:D
      Kiva, jos munat näyttää sinustakin kivoilta. Niitä oli myös mukava tehdä, tämmöinen näpertäjän vika:)
      Hyvää pääsiäistä<3

      Poista
  9. Kimallehepulimuna, silkkaa rakkautta! Aivan ihana kerrassaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Hassuhan se vähän taitaa kanssa olla, mutta kimalletta ei voi koskaan olla liikaa:)

      Poista
  10. Kaunista kimallusta! Ihanaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ihanaa pääsiäistä sinulle myös!

      Poista
  11. Kauniit pääsiäsmunat, ja ihana kimallus. Kaunis lyhty, sinne voi vaikka mitä ihanaa laittaa esille. Iloista pääsiäistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikös vaan ollut hieno löytö. Oli muuten myös tarjouksessa, että jos kiinnostaa, niin kurkkaa ihmeessä! Iloista pääsiäistä<3

      Poista
  12. Mikä täydellinen lyhty ja sen sisältö!! Ihanaa pääsiäistä sinne ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa pääsiäistä sinulle myös<3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Joo, lähti vähän kimallehepulimunan koristelussa lapasesta:) Mutta antaa kyllä väriä pääsiäiseen ja kuparimuna pikkuruisena kanssa:!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos:) Kiva oli niitä askarrellakin, vaikka helmet tuppasivat tippumaan pitkin lattioita ja siellä minä konttasin perässä. No, tuli jumppa hoidettua samalla:D

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature