Silja Serenaden ostosmahdollisuudet

huhtikuuta 24, 2015

Palaan vielä kerran tuohon mukavaan pääsiäismatkaan, minkä teimme Tukholmaan kuun alussa. Nimittäin nykyisin laivoilla on todella mukava tehdä alkoholi-, karkki-ja kosmetiikkaostosten lisäksi vaikkapa vaate-, laukku-, asuste- ja koruostoksia. Laukkuja kävimme vain kuolaamassa, mutta olisihan noista jonkun voinut kotiuttaakin.


Kello-ja koruvalikoimissa löytyy sekä arvokelloja että ihan normaali hinnoissa olevia kelloja. Ihastuttavia ja valinnan vaikeus tulee näitä katsellessa.



En voinut vastustaa, kun huomasin tämän ihana pehmoisen, nykyisin se tuntuu olevan meikäläisen ostoksissa perusvaatimus, valkoisen neuletakin Freequentilta ja tyytyväisenä sen ostin. Sille oli heti lainaajia molempina iltoina, sillä laivalla oli loppujen lopuksi aika viileä ilmastoinnin takia, joten tämä oli mukava vetäistä olkapäille lämmittämään.


Etukäteen ostetut syntymäpäivälahjat ovat tylsiä, jonkun mielestä, mutta jotta saa mieluisan, on se hyvä tehdä sankarin oman valinnan mukaan. m täyttää kohta vuosia ja siksi hän sai tehdä kellovalinnan ja tämä miellytti eniten. Kaunis Guess koristaa nyt neidon rannetta.




On ihan pakko vielä hehkuttaa Serenaden Italialaista ravintolaa, jonka pippuripihvi oli viedä kielen mennessään ja mieskin piti tästä kana-pasta-annoksesta ja kehuskeli sen herkulliseksi. Leivät tarjoiltiin hauskasti ja persoonallisesti paperipusseissa, joita kuvassa hieman näkyykin. Kannattaa käydä jos mielii hyvää ruokaa.

 Lisätietoja Tallink Silja                                             
 Yhteistyössä Tallink Silja Oy

                                                   

                                                          With love,
                                                       M

16 kommenttia on "Silja Serenaden ostosmahdollisuudet"
  1. Ihania ostoksia ja ah mitä herkkuruokia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostoksia olisi löytynyt enemmänkin, jos vain kukkaro sen sallisi ja ruuat ovat laivalla yksi minun suosikkijuttu. Mikäs sen ihanampaa, kun istua valmiiseen pöytään ja herkutella antimista! Oikein mukavaa viikonloppua ja aurinkoa, sillä kappas, sehän paistaa!

      Poista
  2. Kylläpä on ihanuuksia tosiaan! Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua sinulle myös Amanda<3

      Poista
  3. Siljalla on kyllä niin parhaat ostosmahdollisuudet. Sinne olen menossa lähiaikoina... Odottelen kovasti työkaverini ja mun hemmotteluristeilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, teillä tulee olemaan lystiä! Nauttikaa!

      Poista
  4. Teillä on ollut ihana laivaristeily. Laivalla parasta on kiireettömyys.
    On aikaa syödä hyvin, shoppailla ja nauttia kauniista saaristosta.
    Siljan ostosmahdollisuudet ovat viime vuosina kehittyneet kovasti,
    iso plussa siitä kyseiselle laivayhtiölle.

    Aurinkoa viikonloppuusi M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen samaa mieltä, ettei se enää aikoihin ole ollut pelkkää alkoholi,karkki ja kosmetiikkaostoksia, vaan oikeasti löytyy kivoja vaatteita ja nyt koruja ja laukkuja ja kenkiäkin. Muutamat converset on joskus tytöille osteltu. Kyllä siellä kivasti rahakukkaro kevenee.
      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  5. Silja on kyllä ehdoton ykkönen laiva asioissa <3 Herkulliset annokset tosiaan :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kyllä se on Silja, jos pitää valita millä Tukholmaan matkustaa. Kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinulle:)

      Poista
  6. Tuo valkoinen neule on kaunis , ei ole ihme,että kelpasi muillekin. Kello myös❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ilmeisesti hyvä ostos, kun kelpasi nuorisollekin ja kello on tosi kaunis, ottaisin itsellenikin:)

      Poista
  7. Ihani nuo laukut!
    Silja Symphonylla matkustin viimeksi, kyllä olisi ollut paljon kaikkea kaunista ostettavaa ja runsaasti oli myös hyviä ravintoloita! Tykkäsin kyllä, vaikka ei nyt osannut yhtään nauttia kun juuri olin saanut tietää koirani menehtyneen.

    Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi. Se kyllä tietenkin vie ajatukset muualle, kun on tuollainen tapahtunut. Seuraavalla kerralla nautit sitten kunnolla!
      Mukavaa lauantaita!

      Poista
  8. Mukavia matkamuistoja käy läpi mielellään. Kiva kun jaat niitä kanssamme.
    Matkailun yksi kiva lisä on tietty ostokset. Mukavasta hankinnasta sitten muistaa matkan vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkoilla on todellakin mukava jotain ostella, jos löytyy kivaa ostettavaa. Se on totta, että siitä kivasta jutusta sen matkan sitten muistaa. Kiva, jos näistä postauksista on iloa muillekin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature