Goldwell Dualsenses Scalp Specialist

kesäkuuta 01, 2015


Mini m on melkein koko ikänsä kärsinyt hiuspohjan ongelmista. Muistan kuinka hän pienenä helposti hikoili päänahasta ja valitteli kutiavaa päänahkaa. Erinäisiä shampoita tässä on sitten matkan varrella kokeiltu ja koska hän mielellään kihartelee tukkaansa, on siihen pakko suihkia myös lämpösuojia ja muita tuotteita, jotka myös rasittavat päänahkaa. Varsinkin silloin, kun hän vielä harrasti kilpacheerleadingiä, niin paksut lakkakerrokset kilpailuissa olivat aina tuskaa hänelle kotiin tullessa. Nyt hän on pyrkinyt vähentämään pesukertoja ja laittamaan hoitoaineita vain latvoihin.
Kun meille tarjoutui tämä mahdollisuus kokeilla herkälle hiuspohjalle suunniteltuja Golwellin shampoota ja hoitoainetta, tartuimme heti tilaisuuteen.
Sensitive Foam shampoo on hauskasti vaahdon muodossa ja sen annostelu olikin mini m:n pitkään paksuun tukkaan hieman haasteellista. Mutta muutaman hutikerran jälkeen hän oppi tavoille. Shampoo vaahdottui siis mukavasti ja pesi hyvin. Sisältää Lehmuksenkukkaa, joka on rauhoittamassa ja ehkäisemässä tulehdusta sekä patenolia kosteuttamassa. Latvoihin hän ei tuotetta pahemmin hiero.



Latvoihin hän on käyttänyt muita sarjan hoitoaineita ja kun tukka on huuhdeltu ja pyyhekuivattu annostellaan hoitoaine suoraan päänahkaan, annostelunokalla, aivan kuin olisit värjäämässä tukkaasi. Sensitive Soothing Lotion rauhoittaa päänahkaa ja kutina ja ärtymys hiuspohjasta on hävinnyt. Tätä ei kannata ihan joka pesun jälkeen laittaa ja tätä ei kannata laitella turhan reippaalla kädellä, sillä se hoitaa liikaa ja alkaa siten kutittamaan. Tässäkin on  lehmuksenkukka rauhoittamassa ja ehkäisemässä tulehdusta sekä pantenolia kosteuttamassa, lievittämässä  kireyden tunnetta ja ärsytystä. Tuotteet ovat tuoksuttomia.



Parisen viikkoa tässä on nyt tuotteita käytetty ja en ainakaan ole huomannut mini m:n rapsuttamassa päänahkaansa. Voisin siis vetää johtopäätöksenä, että rauhoittaa ja toimii.
Hinta  13,30 e shampoolle ja hoitoaineelle 22.90e.

Yhteistyössä Goldwell
Tuotteet saatu blogitestiin

                                                             With love,
                                                         M

6 kommenttia on "Goldwell Dualsenses Scalp Specialist "
  1. Mulla on varsinkin talviaikaan päänahka herkillä. Tästä sarjasta olisi varmasti silloin hyötyä. Laitan itselleni muistiin. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on apua! Minulla tulee jostain tuotteesta kanssa kutinaa ja se on sietämätöntä!

      Poista
  2. Talvella on tosiaan välillä todella kuiva päänahka niin minulla kuin miehelläkin. Tämä voisi olla hyvä apu myös meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tyypillistä, kun on muutenkin kuiva sisäilma ja jos on vielä pakkastakin. Kannattaa kokeilla kuuriluontoisesti, jos se auttaisi:) Kutina on vaan niin kurjaa ja itse kärsin siitä kun mini m rapsuttaa päätään ja haluaisin vain helpotusta hänelle.

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta tuotteelta ärtyneelle päänahalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä ei tajua kuinka kurjaa se on ennenkuin itse sen kokee. Sain kerran värjäyksestä sellaisen reaktion, että luulin tulevani hulluksi, kun kutitti niin. Allergialääke vähän auttoi!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature