Tuunaten tummaksi

kesäkuuta 25, 2015

Minä olen kova saunomaan. Olen rakastanut aina saunomista ja minua ei haittaa, vaikka on hellettä, haluan silti saunoa. No, ilmankos olenkin saanut kehitettyä couperosan kasvoille ja sitä yritän sitten saunoessa suojella. Mikään ei vedä vertoja lauantaisaunalle. Ensin on syöty hyvin ja sitten kömmitään lauteille saunomaan, välillä vilvoitellaan parvekkeella, mutta pakkasella hieman maltilla. Parvekkeella nautiskellaan saunajuomaa ja takaisin lauteille löylyn lämpöön. Mutta kun sauna on perussauna ja nähnyt jo kohta 13 kesää, oli pakko tarttua tuumasta toimeen ja tehdä pieni muutos tuunaten.


Sauna on pieni, mutta palvelee hyvin meidän nelihenkistä perhettä ja harvemmin siellä useampi kuin kaksi saunoo yhtäaikaa. Tilat siis ovat riittävät, mutta vähän tylsä se on. Sille ei ole tehty mitään muuta kuin pesty näiden vuosien aikana, joten lauteissa alkoi tikkuja esiintyä ja sehän on kiusallista.
Tytär oli kesätöikseen pessyt jo kertaalleen lauteet, joten mies irroitti ne ja minä innoissani muistin kuvata "ennen kuvat" vasta sitten. Seinät pesin harjalla ja kävin vielä kertaalleen läpi myös lauteet. Suojasin lattian roskasäkeillä  ja aloitin lomani toisen päivän maalaushommeleilla.



Halusin saunaan tunnelmaa, joten väriksi tuli musta saunasuoja. Miehen kanssa hieman mietittiin lauteitakin värjätä samaa sävyä, mutta sain hänet ylipuhutuksi ja lauteet maalasin valkoiseksi.


No ei siitä kyllä mitään mustaa tullut vaan tumma ruskea. Riippuu varmasti joko saunasuojan merkistä ja myös pohjaväristä. mutta vaikka sudin kahteen kertaan, ei väri tullut enää tummemmaksi. Eikä muuten ollutkaan ihan helppo homma. Nimittäin ne nurkat olivat todella visaisia, sillä suti ei mennyt kunnolla nurkan rakoihin ja lopulta päädyin tökkimään sormella maalia niihin kohtiin, mihin suti ei päässyt. Viimeisin villitykseni oli vanha meikkisivellin, jolla paikkailin aukkoja. Kun katto oli maalattu, ajattelin, ettei tästä tule mitään, kun jälki näytti niin epätasaiselta. Mutta kyllä se parani seuraavalla kerralla. Ei lopputulos näytä kenenkään blogeissa, missä tätä on tehty, kovin tasaiselta, joten on "elävä" pinta sitten. Mutta tykkään kuitenkin, että lopputulos on parempi sävyltään, kuin se kellertävä puu. Illalla varmastikin saadaan jo lauteet paikoilleen, joten voin huokaista tämän projektin osalta. Olin aika poikki ensimmäisen päivän jälkeen ja kuuma tuli sutiessa. Toisena päivänä m oli apuna ja maalasi pikkujuttuja nurkista ja lauteita kaverina.


Lauteet maalasimme siis valkoisiksi, mutta kameran kuvissa näyttää tasan yhtä vaalean harmaalta kuin lattiakin. Mutta sopii se tämäkin sävy. Odotan jo innolla lauantaisaunaa. Nyt relaan vähän, ennenkuin tartun seuraavaan hommaan. Ai niin, uudet kiuaskivet pitikin vielä hommata jostain.
Tykkäättekö enemmän perinteisestä saunasta, valkoisesta, tummasta vai sekoituksesta?

                                                With love,
                                              M
18 kommenttia on "Tuunaten tummaksi"
  1. Oi, näyttää niin paljon kauniimmalta ja tunnelmalliselta. Ihan uskomaton muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! tuo lohduttaa, kun harmitti maalin epätasaisuus, mutta onneksi pimeydessä ei niin näe virheitä:)

      Poista
  2. Saunottelu on kyllä ihanaa, vaikka tosin pidin oman asuntoni saunan lähes käyttämättömänä, kun vielä asuin Helsingissä. Hieno tuli saunastanne😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Miten sä pystyit olemaan saunomatta? Apuva! Mutta ei kaikki kyllä halua saunoa, ei meidänkään neidit siitä saa niin kicksejä kuin minä. Mieskin viipyy saunassa hetken!

      Poista
  3. Kylläpä tunnelma muuttui täysin. Hirmuisesti tykkään lopputuloksesta ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi:) Meinasi usko loppua, kun suojalitku tahtoi kuivua ennen aikaansa! Ei ollut ihan sama kuin vain maalatessa maalilla, sen voin sanoa!

      Poista
  4. Aivan mielettömän ihana, M mitä et osaa, kysynpä vaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) No , tuota seinää olisin tuossa halunnut purkaa ja laittaa lasiseinän, mut mies ei antanut. Miksköhän? Luuleekse etten mä osaa? :D

      Poista
  5. Onpas kauniit nuo valkoiset lauteet. Tein saman homman kotona muutama vuosi sitten...seinät maalasin mustalla saunasuojalla jossa oli hiukan hilettä mukana. Hile tosin näkyy vain kun valo osuu siihen. Laitettiin myös led-valot selkänojan taakse. Lauteet laitoin ihan mustalla. Tiedätkös, nuo valkoiset lauteet ovat kyllä paremmat...meillä kun noissa mustissa näkyy kaikki roiskeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, hileitä. Tuota mahdollisuutta en ajatellutkaan! Meilläkin milessä kävi tuo led valo, mutta ainakin nyt se vielä jäi.Mikä saunasuoja sinulla oli kun sait sen mustaksi? Meille tuli vain tuo ruskea, vaikka kuinka yritin ja samaa ongelmaa huomasin muillakin olleen.
      Hyvä kuulla, että valkoinen laude on parempi valinta. Ajattelin että tuo kontrastia, eikä ole turhan tumma. Katsotaan nyt kun päästään lauteille löylyttelemään:)

      Poista
  6. Hyvä muutos! Täällä olen vuoden puhunut miehelle meidän saunan tummentamisesta, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se meni yllättävän helpolla läpi:) Ei kai siinä muuta, kun vaan tarttuu pensseliin tai oikeesti se oli vaahtomuovisuti:) Tuo mukavasti uuden tunnetta, aivan kuin olisi suuremmastikin rempannut, heh!

      Poista
  7. Minäkin himosaunoja, olisikohan siitä johtuvaa, että pieniä couperosa muutoksia olen poskipäilläni huomannut. Mun mieheni haaveilee saunan tuunamisesta mustalla saunasuojalla, saa nähdä toteuttaako uhkauksensa. Mä itse olen vaaleamman saunan ystävä, mutta toisaalta väristä viis, kunhan puukiuas pysyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ollaan samiksia:) Siitä vaan toimeksi, kyllä tuli ihan eri fiilis ja meillä lopputulos oli valkoiset lauteet ja tummat seinät, joten teilläkin tuolla combolla saatte molemmille jotain:) Se on totta, että se löylyttely on tärkeintä. Lähden nyt etsimään valkoisia kiuaskiviä!

      Poista
  8. Kiva tuli! Mekin vaihdoimme saunan väriä viime kesänä ja nyt tuntuu, että puunväriset ovat jotenkin "keskeneräisiä", kun siihen on tottunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinäpä sen sanoit. Nyt, vaikka ei ihan täydellnen lopputulos tullutkaan, kun ei tullut mustaa,niin tuntuu aivan eri saunalta. Lopulta pienellä vaivalla saa kivaa ja uutta ilmettä. Tosin melkein viikkohan siinä meni kaikkinensa, mut hei kuka sitä omaa työtään laskee:) Ja ei kun saunomaan...

      Poista
  9. Kaunis sauna M teillä nyt :)! Esimerkkiäsi noudattaen ehkä vihdoin mekin... Tiedätkö muuten, kuinka tuollaista tummaksi sudittua seinää pitää huoltaa ts. vaatiikohan se joskus vuosien kuluttua uusintamaalauksen pintaansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Sana:) Siitä vaan sutimaan, yllättävän helpolla sauna on kuin uusi! Ei se mitän sen kummempaa vaadi kuin normaali sauna. Pesu ja ehkä sitten vastaavalla aineella huoltosutiminen joskus muutaman vuoden päästä. Tämähän käsittääkseni antaa kosteussuojaa seinälle ja homesuojaa, jotne huoltaa niinkuin itsestään saunaa. Kolmen viikon päästä on kovettunut riittävän suojan antamaan, siihen saakka pitäisi varoa. Itse ajattelin, että muutaman vuoden kuluttua laitan sitten vaikka uudet paneelit ja muutan saunan tyyliä ja muotoa, mikäli mahdollista.:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature