Kenkävero Mikkelissä

heinäkuuta 12, 2015


No jotakin hyötyä tästä bloggaamisharrastuksesta on, sillä mies on alkanut ymmärtää toiveitani ja sain hänet pysähtymään Mikkelin Kenkäveron kohdalla ja pääsimme tekemään siellä pienen piipahduksen. Aikaisemmin tästä lukemattomat kerrat on vain pyyhälletty kiireellä ohi, siinä pelossa, että matka keskeentyy ja tai pysähdys kestää liian kauan. Tiedän, että matka on pitkä ajaa, joten olen kunniottanut kuskin toiveita, mutta nyt sain tilaisuuden siis vihdoin käväistä Kenkäverossa. Miljöö oli ihastuttava kauniine kartanoineen ja pikku aittoineen . Pionit saivat minut hullaantumaan kameran kanssa ja haaveilemaan myös omalle pihalle muutamasta, mutta olen ymmärtänyt näiden olevan sen verran vaativia, etteivät ne minun käsittelyssä tai meidän pienessä pihassa varmaankaan menestyisi, joten dream on.





Käsitöiden tekemisestä innostuneiden kannattaa vierailla tässä aitassa, sillä sieltä löytyi kaikkea kivaa. Ihmeellistä, mutta minä pidin pintani, enkä ostanut yhtäkään lankakerää.










Erillisessä myymälässä myytiin sitten kaikkea kivaa sisustuksesta pitäville ja esimerkiksi Jukka Rintalan mallistosta poistomyynnissä olevia luomuksia.



Tanssilavallekin päästiin mukaan näiden ihastuttavien pienoismallien kera.




Tuli taas fiilis, että tekisi mieli aloittaa vuosien tauon jälkeen keramiikkaharrastus, kun näitä katseli, mutta aika ei taida riittää.






Lopuksi istahdimme rannassa olevaan viehättävään kahvilaan juomaan kahvit ja syömään mustikkarättänät. Kenkävero on kuulkaas kiva pysähdyspaikka, kun Mikkelin suunnalla kurvailette. Kannattaa käydä katsomassa. Tämän jälkeen matka jatkui ja rouva istui tyytyväisenä loppuautomatkan perille asti.


                                                       With love,
                                                     M
22 kommenttia on "Kenkävero Mikkelissä"
  1. Olipa kiva nähdä kuvia Kenkäverosta! Meillä kun ollaan edelleen siinä vaiheessa että "Tuonnehan sä olisit viimeksikin halunnut pysähtyä, mutta ei me kyllä nytkään oikein ennätettäisi...". Näin kävi pari viikkoa sittenkin :) Edistystä oli toki se, että nyt paikka jo huomioitiin kuskipukiltakin, eli ehkä jo ensi kerralla meilläkin painetaan jarrua. Paikka näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se vaatii välillä hieman pohjustamista noiden miesten kanssa, kun niillä on selkeät suunnitelmat kohteesta A kohteeseen B ja ei siihen väliin mitään mahdu. Nyt olin ilmoittanut selkeästi, että siinä pysähdytään ja näin sitten viimein tapahtui:) Kiva paikka oli ja silmä lepäsi kaikessa kauniissa kädentaidoonnäytteessä ja minä kyllä ihailin pelkästään noita lankojakin :)

      Poista
  2. Olen kuullut paikasta, mutta itse en ole siellä suunnalla (vielä) ollut... Pienestä me naiset tullaan iloisiksi, mulle riittää kiertely, katselu ja muutamat valokuvat. Sen jälkeen voi taas tyytyväisenä jatkaa matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kuule muuta sano. Saa mies olla ylpee vaimostaan, ettei mitään mukaan tarttunut vaan pelkää kuvaaminen ja katseleminen riitti:)

      Poista
  3. Ihanan näköinen paikka! En ollut koskaan kuullutkaan :) Täytyy ehdottomasti pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itsekin kuinka kivoja juttuja siellä oli, mutta kuten aina, niissä oli mehukkaat hinnatkin;)

      Poista
  4. Voi miten ihana pysähdyspaikka <3 Kaikkia ihanuuksia oli kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli kiva kierrellä ja pihamaalla oli kaneja ja kukko löytyi kanssa yhdestä aitan kupeesta. Pionitarha kyllä oli hengästyttävän kaunis!

      Poista
  5. Mahtava pysähdyspaikka. Kaulakoru ja muutama koriste olisi varmasti lähtenyt tuolta mukaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, olisin minäkin sielät ostoksia tehnyt, mutta hillitsin itseni, kun hinnat olivat aika kovat.

      Poista
  6. Kannattaa pysähtyä myös Tertin kartanossa Mikkelissä, ihanaa lähiruokaa ja myös upea miljöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta vinkistä. Nimi on tuttu, mutta ehkä tälle reissulle tämä riittänee. Mieheltä ei voi liikaa vaatia yhden viikon aikana:D

      Poista
  7. Viihtyisän näköinen paikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis minustakin ja ihanasti siihen oli panostettu. Lisäksi se sijaitsee ihan tien lähellä, joten ei tarvitse kauas tieltä poiketa:)

      Poista
  8. Kenkäveron lumoa!
    Aina yhtä mielenkiintoinen kohde vierailla!
    Kaunista sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lumoa todellakin:) Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Onpahan kaunis paikka ja voi että M oletko harrastanut keramiikkihommiakin, sinä monitaituri. <3 Täytyypä vinkata kamulle tuo paikka, koska heidän kesäpaikka on Mikkelin lähellä.

    Kivaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis oli! Kanattaa kertoa kaverille, että on paikka, jonne voi vaikka viedä kesävieraita piipahtamaan.
      Keramiikkaa harrastin viisi vuotta ja se oli ihanan terpeuttista. Vaikkei lopputulokset olleet tuota luokkaa kuin kuvassa, niin se oli kivaa puuhaa. Lopulta nurkat oli täynnä kippoa ja kappoa, joten vähitellen into laantui. Mutta aina joskus tulee mieleen, että olisipa kiva muovata savea. Toisaalta kädet ja kynnet siinä kyllä kärsi, turhamaisuuden huippu :D

      Poista
  10. Kenkävero on kaunis ja vierailemisen arvoinen paikka. Jarrua vain sen kohdalla, jos muuten ajoreitti kulkee sen kautta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli. Siellä tosin pitäisi olla jotain miehille suunnattua, jotta haluaisivat kanssa siellä mennä käymään. Nythän se on enemmän naisille suunnattu.

      Poista
  11. Ihanat kuvat ja ihana paikka;kävin tuolla muutama vuosi sitten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Niin oli ja sattui hyvä sääkin silloin, kun tuolla vierailimme ja pionit olivat varsinkin niin hurmaavia kuvattavia:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature