Habitare 2015

syyskuuta 13, 2015


Tallustelin eilen muutamia tunteja Habitaren messuilla ja esittelen tässä kuvin, mitä näin tai no mikä herätti minun mielenkiintoni. Vähän tuli tunne, että tämä on jo vähän nähty, edellisen vuosien toisintaa. Olenkohan liian kriittinen, mutta hieman tylsä loppuvaikutelma tuli. Ei mitään ihmeitä ja ei mitään niinsanottua uutta, mutta olipahan nyt messut. Joitakin pieniä piristyksiä tietysti löytyi ja ne olivat sellaisia kädentaitajien töitä tai pienyrittäjiä, mihin silmäni kiinnittyivät.


Jotenkin aina hakeudun laattojen pariin ja tässä nyt muutama esimerkki in-laatoista. Ihania, mutta kestääkö aikaa? Epäilen hieman.


Mutta tämä ekologinen sisustuspaneeli kyllä kiehtoo, sillä mikäs sen parempaa kuin kierrätys sisustuksessa, mutta tyylillä.





Tämä Kalajoelta kotoisin oleva yritys Pisa design, tekee tekstilejä kierrätysmateriaaleista ja pellavasta. Yksi tuote lähti mukaani, joten esittelen sen sitten erikseen.




Kimaltelevat ja kiiltävät saavat aina meikäläisen pysähtymään, joten tyylikäs kattaus miellytti silmääni.




Kiiltäviä myös täällä ja kimaltaakin hiukan. Tuo raitamekko tuolla peilissä näköjään olen minä. Tuollainen peili voisi olla vessaan aika ihana, mutta painaakohan se ihan tuhottomasti? Samantapaisen peilin näin muuten Habitatissa keväällä.


Tästä pöydästä lähti kuulkaas ideat lentoon. Nyt vain etsimään ajopuiden kappaleita ja niitä pystyyn ja lasilevy päälle. Aika hieno. Näen kyllä sieluni silmin itseni kokoamassa noita halkoja pystyyn ja aina ne kumminki kaatuisi. No, ehkäpä ne pitää koota jollain tavalla yhteen, muuten olis kamalaa siivouspäivinä, kun kaiken touhuamisen jälkeen pitäisi aina pystyttää noita puita. Ok, nyt karkaa käsistä tämä viisastelu.



Tästä puusta lasikuvussa tulee jotenkin mieleen meidän kasvatusyritykset Bonsaipuiden kanssa. Tuolta ne aina näytti lopussa. Mutta en ymmärtänyt vain laittaa lasikupua päälle. Tämä on aika tyylikäs kuitenkin.


Ulkovalaistus tekee kyllä pihasta viimeistellyn näköisen. Mutta näen tämmöiset systeemit hyvin askeettiseen pihaan sopivaksi, ei niinkään romanttisen pihan reunoille.



Nämä lamput oli kyllä ihania, mutta minä en kuulemma saa enää hankkia yhtään kristalli- tai kimallelamppua meille. Olisin kyllä mielelläni laittanut kivat pallot tuonne eteiseen ja yläkertaan. Mutta katsotaan, jahka sopiva hetki koittaa, jos siitä voisi vielä neuvotella. Ei niitä voi kuitenkaan liikaa olla.


Täm pöytä oli täynnä krumeluureja ja jouluisia juttuja, mutta vaikka olenkin jouluihminen, niin en ihan vielä halunnut antautua joulun tunnelmaan.

Tämmöistä messuilua tällä kertaa. Kävitkö sinä messuilla ja mitä sinä tykkäsit niistä?

                                       With love,
                                             M
10 kommenttia on "Habitare 2015"
  1. Kauniita Habitare-kuvia :) Tosi kiva katsoa muiden kuvia, taas ihan eri näkökulma samaan tapahtumaan. Ihana tuo ensimmäinen laatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin, sillä aina joku muu huomaa sellaista mihin itse ehkä ei kiinnitä huomiota. Laatat olivat kyllä niin kauniita:)

      Poista
  2. Upeita pintoja ja muotoja. Tuo halkopöytä olisi kyllä UPEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja mieli tekisi kyhätä tuollainen, mutta mistä mä täältä kaupungista noita tuollaisia puita löydän??? Taitaa jäädä haaveeksi:)

      Poista
  3. Olihan siellä samaa paljonkin kuin viime vuonna, mutta värien tulo sisustukseen piristi ainakin minun mieltäni. Pienyrittäjien tuotteet olivat kyllä messujen parasta antia tänä vuonna.
    Oli muuten kiva nähdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan, että valkoisuus tämän hetkisen taloudellisen tilan myötä vaistyy ja tummia värejä tulee tilalle. Todellakin tummia sohvia löysin, mutten enää niin valkoisia:)
      Mukavaa oli nähdä ja äitisi oli kovin herttainen:)

      Poista
  4. Eipä ole koskaan tullut käytyä. Tuolta olisin saanut varmaan paljon inspiraatioita. Kivoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ihan inspiraation alkuunpanija on, täytyy myöntää, että ideoita jäi muhimaan:)

      Poista
  5. Mukavia kuva otoksia. Et sitten ehtinyt syyskauden avajaisiin?... Rentoa menoa show room walk illassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina:) No en tai siis ei minua ole kutsuttukaan!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature