Maku Kitchen life

syyskuuta 24, 2015

Reipas viikko sitten olin Vantaan FlamingossaTammer-tukun blogitapahtumassa vieraana ja pääsimme tutustumaan uuteen Maku Kitchen life- tuotesarjaan, joka tulee kauppoihin lokakuussa. Tyylikkäitä tuotteita, tarvikkeita keittiöön ja ihastuttavia purkkeja ja purnukoita, joilla mieluusti kattaisin ruokapöydän.




Miten joku näinkin pieni yksityiskohta, kuin öljypullo voi olla noin viehättävä. Ottaisin mielelläni juuri tuon version keittiööni, sillä jotenkin siinä on tyylikkyyden lisäksi myös hauskuutta.


Noita pieniä uunivuokia on pakko hankkia, sillä niihin saa mukavasti jälkiruokia ja myös ruuan esille laitossa niistä voi olla apua. Pieniä kulhoja voi aina antaa vaikka lahjaksi, varsinkin nyt kun erilaisia kattauksia voi huoletta sekoitella.


Näistä padoista ja pannuista innostuin, sillä tapahtumassa oli ruokaa meille kokannut Akseli Herveli ja juuri hän kehuskeli näitä todella kevyiksi ja nopeasti kuumeneviksi. Jos Top Chef kokki näin sanoo, niin uskottavahan se on. Pannuissa ja padoissa on alumiinia, joten siksi ne ovat kevyitä ja läpinäkyvä kansi sekä tyylikäs kädensija ovat piste iin päälle.

                                                   With love,
                                                 M



7 kommenttia on "Maku Kitchen life "
  1. Minä kuppihamsterina katselin noita ihania kippoja ja kuppeja :)
    Mies haluaisi ehdottomasti kaikkia erilaisia oliiviöljyjä tänne meidänkin keittiöön.
    Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan ole suloisia:) Pitää nyt oikein miettiä, että mitkä kävisi meille.
      Nyt kuule vaan katselemaan Jumbon Flamingoon noita erinäisiä öljyä ja hauskoja nokallisia kannuja:)

      Poista
  2. Nuo ovat aivan mielettömän hienon näköisiä. Että voi pannutkin olla tyylikkäitä, kelpaa pitää jopa esillä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin :) Pakko varmasti hankkia pannu, sillä viskasin tänään yhden paistinpannun mäkeen. Saatiin se häälahjaksi ja hyvin vähän tuli käytettyä. Toivottavasti nyt ei mennyt avio-onni sen myötä:)

      Poista
  3. Miksi www makukitchen.com ei toimi nyt ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en osaa vastata. Tämä merkki löytyy Tammer-tukun valikoimista, sieltä voi kysellä:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature