Terveystuotteita

syyskuuta 14, 2015

Olimme Tiian ja Maijun kanssa parisen viikkoa sitten Tampereella Hankintatukun seminaarissa, jossa saimme osallistua luentoon erinäisistä terveystuotteista ja lisäravinteista. Mitä kenenkin keho ja mieli sitten kaipaa ja halajaa? Siinäpä kysymys, sillä ei ole järkeä aloittaa vaan popsimaan kaikkia hyväksi todettuja terveyspillereitä sekaisin, vaan näihin täytyy kunnolla perehtyä, jottei tule liika-annoksia. Itse haluaisin pysyä terveenä, saada allergisena apua terveystuotteista ja niitä hyviä rasvoja ja ainesosia, mitä en ruuasta voi saada. Ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointiin haluan panostaa.  Nivelten joustavuuskin alkaa kohta olla ajankohtainen ja jaksaminen, niin työelämässä kuin harrastusten parissa, olisi mukava saada vähän paukkuja lisää. Löytyiskö tähän yhtä pilleriä, jolla kaikki hoidettaisiin kuntoon? Ei taida, mutta joitakin apuja varmasti löytyy.  C-vitamiiniä ei voi saada liikaa, joten se kannattaa aina ottaa, vaikka sitä myös jossakin muussakin pillerissä lisänä olisi. Gluteiininpilkkoja ei auta keliaakikkoa, mutta mikäli saat pieniä vatsavaivoja gluteiinista, tästä voisi olla apua.


Näitä Spectran 32 tehoainetta luonnosta-pillereitä olen alkanut nyt popsimaan muutamana päivänä ja tässä on tehopakkaus kaikenlaisista hedelmistä, kasviksista ja yrteistä tiivistetyssä muodossa. Meillä oli luennoitsija Yhdysvalloista asti tullut kertomaan näiden vihannesten ja yrttien viljelyksistä ja siitä kuinka heidän viljelystuotteistaan tehdään näitä Spectra valmisteita. Toivon, että tästä syksyn tullen olisi apua vaikka siihen uupumuksen nujertamiseen.


Tyrnikapseleita olen joskus syönyt ja kamalat vatsavaivat saanut, joten vähän jännityksellä tämän pillerilaatikon korkkaan. Ilmeisesti joissakin kapseleissa siihen kuoreen on käytetty ainesosia, joka minulle ei vaan sovi. Katsotaan miten näiden kanssa käy, sillä tyrni olisi niin hyväksi.


No ei ole helppoa allergisen terveystuotteita popsia, kun aina on joku juttu, jota ei saisi olla. Tämä käy kala-allergikolle, muttei äyriäis-allergisille. Tätä aion kyllä varovasti kokeilla, sillä äyriäisille en niin reagoi, vaikka  olen kala-allergisena niitä automaattisesti vältellyt.
Mielenkiintoisia tuotteita, mutta maltti on tässäkin valttia, ettei tule liian montaa laatua yhtäaikaa, joten nyt on pelissä tuo Selesan kapseli, c-vitamiini ja Vivania kollageenikapseli ja melkein päivittäin käytän MSM-jauhetta. Millaisia terveystuotteita sinä käytät ja oliko näissä mitään tuttuja tuotteita?

Lehdistönäytteet

                                                                  With love,
                                                                        M
10 kommenttia on "Terveystuotteita"
  1. Allergisena olen huomannut juuri saman, kaikkia tuotteita vaan ei voi turvallisesti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitää ottaa varovasti testaillen ja kroppaa kuunnellen:)

      Poista
  2. Minä olen ihan armottoman laiska popsimaan mitään vitamiineja tai terveystuotteita. Muistan sen aina pari päivää ja taas unohtuu... Tuo tyrniomega kuulostaa mielenkiintoiselta, omegaa on tullut joskus otettua. D-vitamiiniin aion nyt tänä syksynä satsata. (Jos vaan muistan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin ennen, mutta sellaiset mitkä voi ottaa ennen ruokailua aamulla minä muistan hyvin ottaa, mutta illalla jos pitää ottaa toinen satsi, niin se pakkaa unohtumaan:) D-vitamiini ja sinkki ovat tärkeitä juuri siksi, ettei tule kipeeksi!

      Poista
  3. Paria eri tuotetta käytän, mutta syksyn edetessä tulee aiheelliseksi pari lisää hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen,että käytän myös vain paria tuotetta ja kokeilemalla selviää onko niistä hyötyä:)

      Poista
  4. Itse otin jo tyrnikapselit käyttööni. Minulla on tietyt suosikkituotteet mitä käytän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita minäkin jo haluaisin aloittaa, mutta mennään nyt näillä millä aloitin. Pakko sanoa, että ne Spectra-kapselit maistuvat pahalle, mutta silloin ne ovat varmasti terveellisiä:)

      Poista
  5. Oon noihin tyrneihin ihan koukussa, ne ja beauty shot. Kuiva iho kiittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluaisin myös aloittaa noi tyrnit, mutta en uskalla sekoitella ja napsia pillereitä sekaisin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature