IdHAIR collection night -beYuotiful style show

lokakuuta 21, 2015

Kävin tänään katsastamassa vähän hiusmuotia työpäivän päätteeksi Forumteatterissa. En kuulkaas ollut edes tietoinen moisesta paikasta, joten hieman siinä pyörin Yrjönkadulla, että missäspäin sellainen löytyy. No onneksi huomasin naisia jonossa, joten oikeaan paikkaan olin löytänyt. Tuttujakin löytyi,  Misorella ja Kynsipöllö kosmetiikkapuussa, joiden kanssa sitten katsastimme näytöstä. IdHair tarjosi kampaajille ja lehdistölle, sekä meille bloggareille tämän shown uusista 2016 talven hiuksista. Tästä näette kuvasarjan, joissa värit hehkuvat ja naisellisuus tulee kauniisti esille kiharoina ja suloisina kampauksina. Niin ja on siellä pari miestäkin.



Hieman muistuttaa 70-luvun afromaisia kiharoita.




Ananastukka on out ja laatikkotukka/ jenkkitukka in.








Useimpien kampauksien viimeistely hoidettiin näytöslavalla kampaajien heitellessä juttua siinä samalla, kun he leikkasivat ja kampasivat mallien hiukset valmiiksi.


Lopuksi yllärinä TCT-pojat lauloivat meille muutamat kesäpiisit. Biisit oli kyllä tuttuja viime kesältä, mutta en kuollakseni muistanut koskaan edes kuulleeni bändin nimeä. No, eivät seuralaisenikaan olleet ja vähänkö olimme sokeita, sillä tuossahan se lukee isoilla kirjaimilla!



Mitäs tykkäsitte tulevan talven hiusväreistä ja kampauksista?

                                                      With love,
                                                    M
2 kommenttia on "IdHAIR collection night -beYuotiful style show"
  1. Naisellisuus ja miehekkyys selkeämpiä näissä kampauksissa. Hyvältä näyttää ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja värit kyllä olivat upeita! Ihastuin tietysti tuohon kupariin, mutta myös tuo huikea punainen miellytti.

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature