Vähän messusaalista

lokakuuta 19, 2015

Ilove me messuilla yritin pitää ostamisen miniminä, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt rahaa sussuttaa, sillä kosmetiikkaa kyllä löytyy kotoakin. Samaa muistuttelin tytöille ja aika pienesti sitten osteltiin. Mini m tietysti osti akryylikynsijuttuja... jotka jo illan tullen aseteltiin kynsiin, Mutta liian pitkinä ne olivat jo päivällä irronneet. Harmi.


Vanhempi tytär taas oli suunnitellut proteiinijauheen hankkimista palautusjuomaksi treenien jälkeen ja siihen vielä mukaan muutama proteiinipatukka, vaikka saimme kyllä luennon siitä kuinka epäterveellisiä ne ovat. No, joskus kun on pakko jaksaa ja ei ole muuta ruokaa mukana, voi napata tämän patukan, jottei pyörtyä kupsahda.


Kyllä nämä minusta maistuivat ihan hyvälle, mutta ei nyt sellaiselle, että näitä alkaisi enemmälti syömään.


Kynsien lisäksi mini m halusi teetä, jota ei ässässä myydä, joten sellainen sitten ja minä ostin supersinkkiä ja super D-vitamiiniä. Kohta olen varmaan Super-mimmi, kun näitä alan popsia.
Miksiköhän tuntuu, että olen aivan loman tarpeessa, vaikka juuri vietin pidennetyn viikonlopun ja sain aika paljon aikaiseksi. No, ehkä nämä supervitamiinit alkavat sitten joskus auttaa siihen jaksamiseen. Nukkumiset ovat olleet vähän huonolla tolalla, sillä ennen Tallinnaan lähtöä kyttäsin kelloa tunnin välein ja sitten olin ise matkasta uupunut ja yliväsynyt. Mutta eiköhän se tästä ja viimeistään torstaina alan olla vireessä, kun viikonloppu lähestyy.
Miten teidän viikonloppu meni, menikö messuillen, mökkeillen vaiko matkustellen?


                                                        With love,
                                                               M
10 kommenttia on "Vähän messusaalista"
  1. Mitä, oliko Clipper-teetäkin myynnissä? Voi että, mä missasin ne! Clipper-teet on mun suosikkeja :) Varmasti paljon muutakin jäi näkemättä. Tuntuu, ettei aikaa koskaan ole tarpeeksi. Tähän loppuun kuuluisat "ensi vuonna sitten..." ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tytär sen löysi ja se sitä lipittää, minä en noista tiedä yhtään:) Sama fiilis, että kaikkea ei tullut koluttua, mutta I can live with it! :)

      Poista
  2. Meillä oli hieman eri kaliperin ostokset :D
    Meillä lähti mukaan esim. treenivaatteita ja kenkiä, ripsiliimaa yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sä löysit treenivaatteita. Me kyllä yritettiin, mutta varmaan tuo sunnuntai verotti sen verran, että kokoja ei löytynyt enää pahemmin mistään. Esim. alusvaatteista tai muista, mutta no rahat säästyi:)

      Poista
  3. Ihania juttuja olette tuoneet messuilta kotiin.
    Minä messuilin perjantaina ja viikonloppua vietettiin ystäväperheen luona Karkkilassa.
    Kiva vapaa perjantai ja viikonloppu täällä ollut.
    Mukavaa tätä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta kuulostaa sun viikonloppu! Kohtahan se on jo taas täällä:)

      Poista
  4. Messut kyllä houkuttavat ostamaan vaikka mitä, kummasti sitä löytyy tarvetta vaikka mille.
    Super-Dvitamiinia kannattaa popsia, sehän on niin, että syömme D-vitamiinia liian vähän. No niistäkin määristä on eri koulukuntia.
    Pirteitä lokakuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja nyt löysin sellaisen D-vitamiinin, jota ei tarvitse edes joka päivä ottaa.
      Messuilla voi hyvin karata lompakko kirjaimellisesti käsistä:)
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. Kivoja saaliita, on niin hauskaa seurata mitä kukin on hankkinut ja löytyykö samoja juttuja. Kivaa päivää M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta luulen, että enemmän muilla on varmaan kosmetiikkaaa, kuin meikällä:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature