GastroMax Orthex, uutta keittiösäilytykseen

marraskuuta 23, 2015

Saan aina ajoittain siivouspuuskia, jolloin perhe on suunnilleen paossa hangessa, kun meikäläinen panee tuulemaan. Yleensä siivotessa hieman lievästi sanottuna hepuloin ja kritisoin sitä, miten sotkuista on ja ihmettelen, miksei kukaan laita tavaroita paikoilleen ja, no listaa voisi jatkaa. Onneksi tyttäreni on nyt siivoamisesta vastuussa, ainakin jonkin aikaa, joten voin keskittyä "hepuloimaan" sitten muista aiheista ja kuten kaikki tietävät, niin aiheitahan aina riittää ja kun vielä väsymys painaa päälle, niin jälki ei ole kaunista.


Olen nyt kuitenkin yrittänyt vähän "relata" ja antaa mennä vähän sinnepäin, jotta en turhaan rähisisi ja niinpä olen päättänyt aloittaa joulusiivokset hieman aikaisemmin kuin normaalisti. En minä oikein innokas ole niitä kaappeja kuuraamaan, mutta kun ne joskus on kuitenkin tehtävä, niin mikä ettei nyt. Aloitin siis keittiöstä.  Meidän kuivamuonat oli pakattuna seitsemän eri sortin purkkeihin ja varsinkin lasisiin Ikean tölkkeihin. Vaikka Ikean säilytys onkin ihan ideana ollut kiva, niin kyllä ne lasipurkit hieman huolimattomasti suljettuna tekivät kivoja yllätyspommeja kaappiin ja lattialle, kun niitä erehtyi vääriin nostelemaan. Raskaitakin olivat täytettynä, joten bye bye Ikea ja tervetuloa uusi tuttavuus made in Finland, Gastromax Orthexilta. Säilytyspurkit kuivasäilytykseen tyylikkäässä ulkoasussa ja ihanasti läpinäkyvänä ja kannet helposti avattavissa, mutta silti sulkeutuvat turhia konstailematta.  Pidän siitä, että jauhot, ryynit ja muut pastat näkee heti suoraan purkkien jo kaapissa ollessa ja säästyy purkkien aukaisemiselta. Pikainen katsaus kaappiin kertoo, mitkä ruokaineet ovat loppumassa kauppaan lähdettäessä ja sekin auttaa näissä arjen kiireissä.



Ilmatiivis rasia suojaa elintarvikkeita kosteudelta, hajulta, pölyltä ja ötököiltä. Purkit ja kannet voi pestä koneessa ja kaikki rasiat voit pinota päällekäin. Sarjan koot: 0,8L/1,6L/2,25L/3,5L kuivasäilytykseen ja 0,6L/1L jääkaappiin.




 Tästä juuri huomaa, että kauppareissu on kohta edessä. Toisaalta purkkeihin mahtuu kyllä aika iso määrä ruoka-aineita, joten ei tarvitse pelätä, ettei se jauhopussi siihen purkkiin mahdukaan. Ihana, kun kaapin hyllyillä ei enää löydy jauhopölyä ja tulihan tuo kaappi kunnolla nyt siivottua.



Näitä rasioita myy Prisma, Anttila ja Kodin1 mm. Lisää tietoa löytyy  täältä, Orthex.
Yhden asian voin nyt rastittaa joulusiivouksista pois.

Millaiset sinun siivoussuunnitelmat ovat jouluksi?

Tuotteet saatu blogitestiin

                                             With love,
                                            M


12 kommenttia on "GastroMax Orthex, uutta keittiösäilytykseen"
  1. Voi miten siististi kaikki sai nyt kaappiin.
    Mukavaa viikkoa ja älähän nyt liikaa hepuloi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siisti on juuri se sana, jota tavoittelin:) Juu, lupaan olla hepuloimatta:)
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Nuohan on tosi kätsyjä! Ei tarvi penkoa kaappeja kauaa, kun näkee heti missä on tarvittavat aineet. Terveisin toinen siivoushepuloija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Löytyihän sieltä samanlaisia siivoushepuloitsijoita:) Nämä on todellakin kätevät ja siistit ja kevyet:)

      Poista
  3. Ovatpas käteviä - ja lisäpisteet siitä, että voi säilyttää päällekkäin! Itselläni on sellaisia purnukoita, joita ei voi - ja käyttämättä jäävät suurin osa - vievät kaapista liikaa tilaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuon takia minäkin halusin uudistusta, koska ärsytti a) kaikki oli erilaisia B) en saanut pinottua päällekäin ja c) sisään ei nähnyt.

      Poista
  4. Ihanan siistiä, näyttää ihan mun tavoitekaapilta. Inhoan muuten niitä jauhopölyjä yli kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Välillä on hyvä järjestellä, sillä silloin kun on kaikki siististi paikallaan, niin tulee hyvä fiilis.

      Poista
  5. Näyttääpäs käteviltä. Itse tarvitsisin kyllä myös tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat:) Pitää varmasti vielä hankkia muutama!

      Poista
  6. Totta tuo, että lasiset nättejä, mutta painavia. Hyvä kun meidän kuivamuonasäilytyslipasto jaksaa niitä kantaa. Nuo käteviä koska näkyy läpi, mutta silti en peltipurkkeja ihan hevillä vaihda... vaikka mieheni ylistäisi noiden nimeen, löytää katsos murot ym.kun näkyy. :)

    Kivaa päivää M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joskus pitää tehdä kompromisseja...niin siis miehen:)
      Jos minullakin olisi olleet purkit kauniita ja toimivia, niin en olisi niitä tietysti vaihtanut, mutta ne eivät toimineet ja nämä toimii, joten siksi vaihdoin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature