Glitterinen asetelma

marraskuuta 07, 2015


Sain tänään viimeinkin inspiraation piipahtaa puutarhakaupalle etsimään maalaamaani työkalupakin lokeroihin jotakin sisältöä. Ihan joulujuttuja en vielä halunnut laittaa, vaan pikkuhiljaa vaikka sitten muutella sitä jouluisemmaksi. Toisin sanoen, kun kukkaset kuolee, tulee tilalle sitten jotakin jouluisempaa. Innostuin sitten noista glitterisistä hopealangoista ja mehitähdestä. Viime syksyn isot kävyt olivat vielä tallella, joten ne myös astelmaan mukaan. Minusta siitä tuli oikein hieno ja sopii tähän loppusyksyn aikaan ennen joulua. Jotakin jo hieman kimaltaa, muttei ihan vielä täysillä, jottei sitten ihan kyllästy, kun itse joulu saapuu. laitoin purkit pakastepusseihin, joten voin kastella kukkapurkien juurelle huoletta ja laatikon lokerot ei kastu.






Kirjaimia en ole vielä ennättänyt hankkimaan, mutta ideana se tuntui juuri sopivalta ja nehän voi aina ottaa pois ja vaikka vaihtaa. Tietäisikö kukaan mistä niitä saisi? 
Mukavaa lauantaita ja huomenna on sitten isien vuoro olla sankarina.

                                                 With love,

                                                        M

20 kommenttia on " Glitterinen asetelma"
  1. Irtokirjaimia olen nähnyt Sinellissä. Asetelma näyttää aivan ihanalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä minäkin heti mietin ja olisko siellä Hobby pointissa myös kirjaimia? No, pitää ottaa selvää.

      Poista
  2. Hieno asetelma! Ihailin nita glitterihopealankoja kukkakaupassa viimeviikolla.Kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Voit vain kuvitella, että olin jo luopunut toivosta ja sitten näin kimalluksen ja heti veri veti siihen suuntaan. Mitenhän nämä sisällä pärjäileekään? No, kosteutusta vain, luulen.

      Poista
  3. Suloinen asetelma ja iiiihana työkalupakki!
    Mistä olet löytänyt moisen ihanuuden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Kuule, kerran jostain sisustuskaupan poistomyynnistä ostin ja siitä on jo aikaa. Tein tässä viikko sit postauksn kun tätä tuunasin. Ulkona tämä on majaillut vuosia, mutta nyt otin sen sisään:)

      Poista
  4. Nätti kuin mikä, olet kyllä oikea monitoiminainen. <3 Ihanaa viikonloppua M <3

    VastaaPoista
  5. ihana on. Nuo kävyt ovat myös kivat asetelmassa, luonnosta omaa tuotosta. Hyvää isänpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat ja olin tyytyväinen, kun ymmärsin ne säästää viime vuodesta.
      Hyvää isänpäivää myös sinne!

      Poista
  6. Hei! Onpas hauskan näköinen työkalupakki! Ihan innostuin miettimään olisiko minullakin kotona jotakin vastaavaa tuunattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Se on kieltämättä kiva ja nyt kun maalasin sen, niin vielä parempi. Vähän oli pulmia, että miten sitä täyttäisi, kun lokerot on niin pieniä, mutta onneksi nuo kasvit mahtuivat just ja just sinne:)
      No eihän siinä muuta kun etsimään ja tuunaamaan vaan:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, siitä tuli ihan kiva minustakin:)

      Poista
  8. Kiitos vinkistä. Multa löytys vähän saman tyyppinen juttu, mutta se ei ole kyllä työpakki. Nyt täytyykin mennä tekemään retki luontoon ja etsisekellä sieltä kaikkea kivaa. Tuollainen olisi niin ihqu tuvan pöydälle. Vielä muutama kynttilä rinnalle palamaan niin aijai.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, jos sait inspiksen:) Tähän tai tämän tapaiseen kun voi laitella vähän vaikka mitä ja siirrellä myös lattalle koristamaan. En tajua, miksi minulta meni näin kauan tämän hyötykäyttämiseen!

      Poista
    2. Onneksi otit tämän käyttöön, on meinaan edelleenkin niin ihana. Minä vielä täällä sunnittelen lähteväni sinne mtsään etsimään tarvittavia juttuja.

      Eilen ja tänään piti mennä, mutta en uskaltanut, kun hirvimiehet ovat meidän metsissä (oma isäntäkin) liikentessä niin paree pysyä kotona etten saa kiväärin halulia persuksiini. :O

      Poista
    3. Kiitos Tara. Etsin eilen tähän niitä kirjaimia tai numeroita, mutta tajusin, etten voikaan niitä laittaa, sillä kalkkimaaliin ei taida tarrat tarttua. No, olkoon näin sitten:)
      Juu, älä mene metsään, jos siellä on hirvijahti menossa. Kerkiäähän tuota myöhemminkin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature