Kristalleja keittiöön

marraskuuta 17, 2015

Lauantai oli shoppailupäivä tai oikeastaan sellainen katsastuskierros kaupungin tarjontaan. Eihän minulla mitään erityistä tarvetta ostoksia tekemään ollut, mutta pari askartelujuttua piti ostaa ja tyttärellä oli omia hankintoja mielessä. Kampin muutamasta uudesta liikkeestä olin lukenut ja ne piti käydä paikan päällä katsomassa, mutta sitten löysinkin tuon ihanan Day sisustusliikkeen, jolla oli nyt pop up liiketila Kampissa tammikuulle saakka. Kaikenlaista olisi lähtenyt mukaan, mutta yritin hillitä itseni. Niinpä nappasin keittiöön vain tämän ihanan kristallein koristellun talouspaperitelineen. Meidän entinen olikin ollut jo roskikseen lähdössä pitempään, mutta kun ei ollut tullut vastaan mitään sopivaa, niin senhän vähän sitten kuin unohtaa. Nyt löytyi ja kaupat tuli.




Olisihan sieltä voinut ostella siis kaikenlaisia ihanuuksia ja voi olla, että menen sinne vielä uudestaan. Oikea Dayn liiketila sijaitseekin Bulevardi 11. Olen varmasti joskus käynytkin, mutta siitä on jo aikaa.
Nyt sain siis lisää kimallusta keittiöön, vaikkei nämä nyt varmasti ihka aitoja kristalleja taida ollakaan.

                                                             With love,
                                                         M

14 kommenttia on "Kristalleja keittiöön"
  1. Huomaan että täälläkin olisi tarvetta uuteen talouspaperitelineeseen. Hienon telineen oletkin löytänyt. Säihkettä keittiöön. Tuo on kuin koriste-esine esillä ja kuitenkin niin tarpeellinen.
    Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Sitä minäkin, että huvi ja hyöty samassa paketissa:)

      Poista
  2. Hieno! Täälläkin vieläkin vailla talouspaperitelinettä, ikinä en muista hommata! Tuo on kyllä erityisen kaunis. <3 Kivaa iltaa M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Eikö olekin kumma, että sitä ei muista tuollaisia tarpeellisia hankkia, mutta nyt löysin kivan ja meille sopivan. Siellä oli kuule muitakin tyylejä ja ensin oli kädessä vallan toisenlainen kapine. Mutta tämän harakkana löysin ja mukaan se lähti.
      Mukavaa iltaa <3

      Poista
  3. No nyt on hulppea talouspaperiteline! Keittiöönkin vähän blingiä juhlakautena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on ja luulisi perheen nyt talouspapeia löytävän helposti:) Blingiä tarttee olla!

      Poista
  4. Kristallikimaralla pitää olla kristalleja ehdottomasti myös keittiössä :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitti:) Minustakin sopivalla tavalla bling ja kuitenkin käyttöön sopiva!

      Poista
  6. No tuohan sopii teille aivan mainiosti :) Hieno löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ja vielä blogin nimeenkin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature