The Body Shop Frosted Plum

joulukuuta 17, 2015

Body shopin tuotteet ovat olleet minulle hieman vieraampia ja yleensä olen ostanut joululahjaksi vartalotuotteita tyttärille tai yhdessä olemme valinneet tuotteita heidän ystävilleen. Niinpä oli mielenkiintoista saada testaukseen tämmöinen herkullisen värinen vartalon hoitosetti. Huurretut luumut kuulostavat kyllä aika herkullisilta ja värikin purkeissa antaa ymmärtää, että kyllä sieltä luumua varmasti tuoksussa löytyy. Itse olen allerginen tuoreille luumuille, joten hieman varovaisesti lähdin tätä settiä testailemaan. Huulivoide piti mukavasti huulet kosteina ja tuoksuvana.


Saunan lauteilla löylyjen hyväilyssä istuimme nuoremman tyttäreni kanssa ja hieroimme itseemme tätä sokerimaista mössöä, jota pelottavalla tavalla olisi mieli tehnyt nuolaista. Tuoksu muistutti jollain tavalla makeahkoa drinkkiä, vaikken nyt musta luumumaista drinkkiä koskaan juoneeni. Mukana tässä on mangolian, pionin ja kypsän luumun tuoksuyhdistelmä. Rakeet tai sokerimainen karheus oli sopiva eli ei turhan raastava, vaikka joskus sellainenkin voi tuntua hyvältä. Aikani hierottuani se tavallaan siellä löylyissä suli ihon pinnalle ja saunan lauteiden siivoilua ei heti tarvinnut miettiä. Tästä plussaa tuotteelle.


Pesun jälkeen oli tietysti vuorossa kosteutus ja kuten kuvakin jo kertoo, kyse on vartalovoista, joka on tuhtia tavaraa, paksua ja kermamaista. Paksuutta aluksi hämmästelin, mutta iholle se solahti suhteellisen hyvin ja tuoksu oli makeahko ja aika voimakas ja kesti pitkään iholla.
Ihosta tuli pehmoinen kaiken tämän kuuraamisen ja kosteuttamisen ansiosta ja uskon talvi-ihon huutavan hallelujaa tämän puolesta.


Mikäli tuoksuun rakastuu, voi sitä suihkia dekolteelle, käsivarsille  ja kaunis shimmerimäinen kimmallus alkaa loistaa ihollasi. Kätevä lisä näin juhla-aikaan, kun sitä kimallusta haluaa ja tätä voi myös suihkutella vaikka hiuksille. Tuoksu vahvistuu, mikäli näitä kaikkia vartalotuotteita käyttää kerroksittain. Tämä on kausituote ja saatavuus vain rajoitetun ajan, joten tässäpä olisi yksi joululahjavinkki.  Näin allergisena en huomannut mitään oireita, joten hyvä niin.

Sponsored
                                
Vinkki viimeiseen adventtisunnuntain arvontaan tulee tässä: Sarja on tunnettu mineraalimeikeistään ja on saanut USA:n Syöpäyhdistykseltä luvan käyttää heidän tarraansa näissä tuotteissa (Skin Cancer Foundation Seal of Recommendation.)
Muistathan osallistua täältä!

                                         With love,
                                               M
16 kommenttia on "The Body Shop Frosted Plum"
  1. Vastaukset
    1. Niin ovat, sellaisia kermamaisia ja ravitsevia:)

      Poista
  2. Tykkäsin kyllä kovasti ja vartalolle jää ihana tuoksu. Omia suosikkeja on varmaan aina ja ikuisesti Greippi, mutta jos vaikka pukki toisi sarjalta mitä tahansa tuoksua, niin kyllä ilahtuisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on totta, että sitrustuoksut vartalotuotteissa on minullekin enemmän mieleen:) Jos oot ollut kiltti, niin sittenhän sen joulupukin pitäisi toiveesi täyttää, eikö?!

      Poista
  3. Tässä sarjassa oli ihanat tuotteet ja tämä värimaailma oli herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja ovat syötävän hyvältä näyttäviä:)

      Poista
  4. Kuulostaa ja näyttää ihanalta. Minulla on tapana ottaa mukaan saunaan aina joku sokerikuorinta, se tekee ihon kivan pehmeäksi. Silkkaa nautintoa :)

    VastaaPoista
  5. Mä tykkään näiden kukkaisesta tuoksusta, luumua en löydä. Kuorinta on ihan lemppari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö löydä luumua? Miten minusta sen mehu tulee tuossa makeudessa mieleen. Itse en saa luumuja tuoreena syödä, joten haistelen niitä sitten:)

      Poista
  6. Näyttääpä ihanalta. Uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin uutuus, mutta tuota kuorintaa kannattaa harkita, jos tähän sarjaan haluaa tutustella:)

      Poista
  7. Minäkin juuri kirjoitin mm.samoista tuotteista.Olen itse aivan ihastunut siihen tuoksuun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä katsomassa:) Sokerikuorinta on mun lemppari:)

      Poista
  8. Vartalovoi on ahkerassa käytössä mahan rasvauksessa. :D Jotenkin todella samettinen koostumus verrattuna muihin Bodyshopin vartalovoihin, ihan kuin rahkaa tai jogurttia! Luumua en kyllä hirmuisesti tästä haista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksuhkoa on tämä vartalovoi, mutta kyllä ihmeesti imeytyy, vaikkei vielä minulla ainakaan iho ole kovin kuivana. Kyllä siellä minusta se makeahko tuoksu luumusta tulee:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature