DIY Kalenteri 2016

tammikuuta 08, 2016

Viime viikkoisella Tukholman matkalla tuli hankittua uudet leipälaudat ja nyt näytän mitä tein niille entisille Pentikin leipälaudoille. Ne olivat aikalailla jo tiensä päässä ja minua himoitti kokeilla tehdä niistä jotain muuta, eli tuunata niitä vähän toiseen tehtävään. Joten hioin pikkuisen pintaa ja maalasin ne molemmilta puolilta valkoisiksi Ilves-maalilla.


Sinooperistä hankin leimasimia ja väriä ja aloin askartelemaan näihin leimoja. Helppoa se ei ollut, mutta onneksi keksin, että leimavärin sai hyvin puhdistettua kynsilakanpoistoaineella, mikäli tuli kunnolla tunaroitua. Tämä leimailu ei ole minulle vielä oikein tuttua, mutta voin sanoa, että tutuksi jo tultiin, muttei mestariksi.  En pyrkinyt mihinkään täydellisyyteen, sillä laudat olivat hieman jo kolhuilla, joten annoin mennä reippaalla, vapaalla otteella.


Tässäpä on minun uusi kalenterini vuodelle 2016. Minulle riittää työpöydälle kalenteri, josta näen vain päivämäärät ja viikonpäivät, toinen kalenteri on sitten lähinnä puhelimessa tai tällä koneella. Leipälautoja oli kuusi, joten laudat on leimailtu numeroin ja kirjaimin molemmin puolin. Kun tammikuu on ohi, voin kääntää laudan ja siellä on helmikuu ja sitten lauta siirtyy taakse, sillä muut laudat tukevat etummaista lautaa.



Nyt tämä on uusiokäytössä ja kun vuosi on mennyt, luulen, että nuo numerot saa pyyhityksi ja jos tämä on käytännössä hyvä, niin uudet numerot vaan kehiin tai sitten keksin tälle paketille taas jotain muuta.
Mitä sanot, oliko tässä mitään järkeä?

                                                 With love,
                                               M
12 kommenttia on "DIY Kalenteri 2016"
  1. Tosi hieno kalenteri siitä tuli. Kiva kun en ole ainoa joka innostuu näistä leipälaudoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällä ollaan. Leipälautafriikit kokoontuu, heh:) Juu, sä oot vain saanut tosi hyvään hintaan noita lautoja. Muutenkin puulaudoista, isommistakin voisi keksiä vaikka mitä, mutta omat nikkarointitaidot ei oikein aina taivu ja kumma juttu, kun mies ei ole oikein innostunut, tuumaa vaan, että ostetaan valmiina:)

      Poista
  2. No johan on järkeä jo ihan kivan puuhastelun takia. Kivat tuli, olette te kyllä Outin kanssa aikamoisia pakkauksia <3 Iloista viikonloppua M <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, tosin niskat oli jumissa tämän tuhertamisen jälkeen:) No Outilla tämä on kyllä enemmän hallussa!
      Mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  3. Onpa kiva idea! Miten te toiset keksittekin noita ihanuuksia <3 PS. Kirjoiteltiin sun ihanista kiharoistasi tuolla toisaalla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) No, katsos, kun askartelutavarat alkaa loppua, niin niitä täytyy inspiraation iskiessä napata omista nurkista, vaikka perheen leipien alta:) Heh!
      Voi apua, missä mun pehkosta on kirjoiteltu?!

      Poista
  4. Onpa hauska idea ja kauniit "kalenterinlehdet"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Pitäis vaan keksiä, että kuinka tätä muokkais sitten ensi vuonna, ettei mene kertakäyttöiseksi, jos tämä käytännössä toimii!

      Poista
  5. Muutaman numeron olet joutunut leimailemaan :) Ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muutaman:) Niskat oli kyllä tämän urakan jälkeen jumissa, vaikka teinkin näitä kahtena eri päivänä, kun niiden piti kuivua!

      Poista
  6. Saattaa olla, että väri ei vuoden päästä enää lähde, mutta ainahan voi maalata päälle uudella värillä pohjan... Mulla olisi ollut kuule kaikkea materiaaleja noihin sun juttuihin... leimasinmusteikin olisi löytynyt mun entisen elämän varastosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, olisin sulta voinut niitä ostella:) Mutta tuo on varmasti totta, ettei ne enää lähde pois vuoden jälkeen. Pitää tosiaan varmasti sitten maalata nämä "lehdet! uusiksi vuoden kulutta, huh!

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature