Talvinen luonto ja viikonlopun kuulumiset

tammikuuta 17, 2016

Talvea moni vihaa ja en itsekään siitä erityisesti pidä, mutta välillä sitä jää vaan mykistyneenä ihastelemaan. Kaikki se puhtaus ja lumikiteiden muodostama kauneus. Pakkanen piristää ja juuri nyt täällä etelässä ollaan minusta niissä sopivissa lukemissa eli -10 hujakoilla. Aurinkoakin on jo ehditty muutaman kerran näkemään ja se, jos mikä kyllä kummasti piristää.


Tämä viikonloppu on mennyt hieman laiskotellen. Zumba alkoi eilen ja kyllä huomasi taas sen, että nopeasti se peruskunto rapistuu, jollei kokoajan jotain urheilua harrasta. Onneksi me kaikki haukoimme happea kuin kalat kuivalla maalla, kun Jacqueline-täti pisti meitä hytkyttään ja rytkyttään. Hauskaa oli ja nyt kyllä tuntuu niin vatsalihaksissa, joo hah, kun sellaiset oliskin, no siellä suunnalla kuitenkin tuntuu ja jaloissa. Hyvää treeniä oli ja nyt pitää vain yrittää jossain vaiheessa sinne salillekin mennä.


Kyllä minä sentään sain imuroitua ja iltaruuan pöytään, mutta muuten aika karkasi blogia kirjoittaessa ja neuloessa takkatulen äärellä. Minulla on taas suurempi neulomisprojekti menossa, josta pitäisi kehkeytyä neulemekko. Yhdistelen ideoita sieltä ja täältä ja saas nyt sitten nähdä mitä siitäkin tulee. Toivottavasti valmistuu pakkaskelien aikaan, jotta sitä voi käyttääkin. Pakkasille ei kaiketi ole vielä luvattu loppua, joten sen suhteen ei taida olla hätää.



Miehen kanssa, kun tänään oltiin kävelyllä, tuli kyllä taas todettua, että vaikka talvi on kaunis, niin kyllä se meikäläisen iholle tekee kipeää. Poskissa on ollut hieman jomottelua lenkin jälkeen, vaikka suojavoiteet laitoinkin ennen ulos menoa. Minulla ei kuitenkaan ollut meikkiä, joten siinä sen eron huomaa. Meikkivoiteet ovat kyllä tosi hyvä suoja iholle, mutta kun viikonloppuisin haluaisin antaa ihon hengähtää ja jos minulla ei ole menoa, niin jätän sen laittamatta. Tämän siitä sitten saa.



Taidan palata neuleeni ääreen urakoimaan, mutta mielelläni kuulisin teidän viikonlopun sujumisesta?
Oletteko relanneet vai touhunneet?

Mukavaa sunnuntaita!

                                          With love,
                                         M
12 kommenttia on "Talvinen luonto ja viikonlopun kuulumiset"
  1. Touhunnut olen perjantai-illasta lähtien. Tänään olen vain ollut, no pesin koneellisen pyykkiä, mutta muuten vaan olen köllötellyt :)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sinulla onkin ollut hieman kiirusta juhlien vuoksi, oletan:) Eikös olekin ihana vain olla välillä?! Mukavaa iltaa!

      Poista
  2. Niin totta, että näillä pakkasilla ulos ei ole menemistä ilman suojaa! Punakkana täälläkin normisti, tosin nyt on ollut iho parempana, kun olin siellä phFormula hoidossa. .) Ihania kuvia olet ottanut, oikein mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se hoito kuulostaa kyllä hyvältä! Ihana, että auttoi! Punakkana oleminen ei o kivvaa:)
      Mukavaa iltaa!<3

      Poista
  3. Täällä ollaan touhuttu koko viikonloppu ja ihan harmittaa kun en kerinnyt mennä pihalle kuvamaan lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuules, olet ollut ahkerana, joten siitä ei voi moittia. Kyllä näitä ilmoja riittää ja talvea vielä ehtii kuvata:)

      Poista
  4. Upeat talven kuvat ☺
    Mukavaa alkavaa viikkoa ~☺~

    VastaaPoista
  5. Kyllä talvi tarjoilee meille pimeän loppuvuoden jälkeen todella, todella parastaan <3. Mutta tuon saman havainnon minäkin olen tehnyt: kaikki mahdolliset tehovoiteet on kaivettu nyt esille. Kasvot (ja iho muutoinkin) ovat todellakin koetuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja nyt varsinkin kädet kuivuu ja rohtuu, jos yhtään on ilman rukkasia ja käsivoidetta saa olla kokoajan laittamassa!

      Poista
  6. Upeasti vangittuja tunnelmia talvesta, kauniita otoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna:) Tuolla ulkona on kyllä nyt niin kaunista! Eihän tätä varmaan kauaa kestä ja jo kohta tulee tietysti plusasteita, mutta nautitaan nyt niin kauan kun voidaan:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature