Vessaan somisteita

maaliskuuta 07, 2016

Olen jo täällä blogissa julistanut itseni täysin onnettomaksi kukkien kasvattajaksi, joten on viisasta siirtyä tekokukan kasvattajatiimiin. Siinä on se hyvä puoli, että ei tarvitse kastella ja hoidella, ja silti kukat näyttää aina niin freesiltä. Tämän tarjottimen hankin joskus viime kesän lopulla ja suunnitelmana oli laittaa se vessan tason päälle, mutta tasoa ei vielä näy eikä kuulu ja en tiedä milloin kuuluu, mutta onhan siellä nyt suht uusi pesukone, joten siinä sen paikka nyt on. Toistaiseksi myös suojelemassa pesukonetta, sillä meillä kun siinä saatetaan meikata ja lakata kynsiä ja muuta, mikäli en ole vartiossa.




Maison putiikista hankittu kukka somistaa söpönä ja aina tuoreena tarjottimella, mutta sitten muutinkin mieleni ja kokeilin vielä toista vaihtoehtoa. Asetin kukan tuohon kalkkimaalilla maalaamaani glögipulloon. Kumpi somistus näyttäisi paremmalta?
Miten te muuten somistatte vessatiloja viihtyisiksi?

                        With love,
                           M
10 kommenttia on "Vessaan somisteita"
  1. Värien puolesta sopii tuo maalaamasi pullo paremmin, mutta nyt mulla on joku ihmeen kuparivaihe elämässäni menossa, joten annan äänen kuparille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, tässä voi tietty aina heittää kukan halutessaan purkista toiseen:)

      Poista
  2. Ihanalta näyttää kaikki ja ehdottomasti täytyy vessakin sisustaa. Tarttee varmaan hankkia noita kukkia, sillä tosi kurjaa kun kukat kuolee niin nopsaan!

    Iloa iltaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannatan tekokukkia ja just vessaan ne sopii:)

      Poista
  3. Olispa mullakin vessassa joku taso mihin tehdä tollainen. Itsellä on etsinnässä kaappi, mutta en ole löytänyt nätti ja sopuhintaista, en vaan suostu maksamaan 500€ kaapista, joka on vessassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, ei mullakaan sitä tasoa ole vaan se pesukone:(
      Tasoa odotellessa:-)
      Mutta ootko käynyt Ikean sivuilta katsomassa niitä kaappeja? Myös K-rauta tarjoaa hieman edullisempaa kaappia, kuin tuo 500 e. Mulle riittäs taso ja siihen avohyllyt, mutta teettäminen maksaa enemmän kuin sellainen valmis allaslaatikko, mutta meillä on ihan hullut mitat, joten sekään ei voi olla perusjuttu. Kun osais itse tehä, se olis jo siinä!!!

      Poista
  4. Vessan sisustaminen on ihan mukavaa. Tasona pesukone on mahdollinen, samoin ylhäällä oleva ikkunalauta. Päältä täytettävä kone on kuitenkin aina tyhjennettävä, että kannen saa auki. - Pölyäkin vessaan aina kertyy, pyyhkeistä ja muusta olemisesta. - Käytän pikasiivoukseen käytöstä poistettuja sukkahousuja. Kostutan niitä vähän ja pyyhkäisen tasoja sekä vessanpöntön vaakaosat, siis kannen ja vesisäiliön. - Sukkahousut voi heittää roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hyvästä vinkistä:) Minullakin ex-kone oli päältä täytettävä ja päätin silloin, ettei koskaan enää! Nyt päälle voin tuon tarjoittimen asetella, mutta toieena olisi se taso:)Pölyä kertyy, välillä tuntuu, että minnekä ei. Minun koneeni on vielä kuivaava, joten sisustakin vaatii nukan poistamista. Sukkahousuideaa pitää testata:)

      Poista
  5. Laatikko :) Laatikkohullu täällä innostuu heti!
    Todella kivan näköistä ja tekee vessasta kivan näköisen. Mulla on vessan ikkunalla aloe vera ja se kasvaa rehottaa siellä oikein tyytyväisenä. Sitä ei tarvitse niin usein kastellakaan, joten sopii minulle.

    Hyvää naistenpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Epätoivoisena täällä yritän somistaa ja haaveilen tasosta. Juuri sellainen kasvi onkin vessaan paras, jonka voi melkein unohtaa ja se silti elää:)
      Ihanaa naistenpäivää <3

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature