DIY Kukkamekossa

elokuuta 27, 2016



Voi miten kiva, että säät vielä jotenkin suosivat ja mahdollistavat vaikka kukkamekkoon pukeutumisen. Ompelin eurokankaan alekankaasta kesällä ennen matkalle lähtöä innosta puhkuen mekkosia ja haalarin ja nyt sitten huomasin, etten ole muistanut tätä asua täällä blogissa esitellä. 

Kangas miellytti minua upealla väriloistolla ja hempeillä kukkakuvioilla ja kun hintaa mekkokankaalle kaikkinensa tuli 6 e, niin ei kai sitä voinut sinnekään jättää. Malli on jälleen oma design, mutta ideointia tulee hankittua pinterestistä ja myös tuolla kaupungilla kierrellessä. Oma vartalo on tietysti se, mikä sanelee, että istuuko malli itselle. Ommellessa voi sovitella joka välissä, jotta mallia muuttaa ja löysentää ja kiristää siellä, missä se on viisasta ja näin saa käyttökelpoisen vaatteen. Lisäbonuksena minulla on ihanat tyttäret, jotka auttavat, kannustavat, rohkaisevat ja kritisoivat tarpeen tullessa näitä asuja, kun ompelen. 

Ompeleminen on siitä kivaa, kun vaatteen saa suhteellisen nopeasti valmiksi. Muistelen huvittuneena, kun olimme nuoria, niin saatoimme mennä kangaskauppaan lauantaina aamupäivällä, ostaa kankaan ja loihtia siitä asun illaksi ja usein tein myös ystävilleni asuja. Nyt en ehkä jaksaisi olla noin tehokas.


26 kommenttia on "DIY Kukkamekossa "
  1. Ihanat värit, oot kyllä aika lady. Noi värit on just sun hiuksiinkin just perfect. Aurinkoa viikonloppuun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Noi värit on kieltämättä just mun:)

      Poista
  2. Ihana mekko <3 Sinä olet kyllä niin taitava, ihailtavaa 😊

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos:) Toivottavasti voin vielä pitää, ettei tule liian kylmä:)

      Poista
  4. Ihana mekko! <3 Kaivoin eurokankaan alelaarista itelleni vihreän villakankaan talvea odotteleen,että jos sais vaikka takin tehtyä :) Aiemmin ompelin paljon enemmän, mutta viime aikoina oon ollut laiska :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä niitä alelaareja aina välillä kannattaa penkoa ja löytöjä voi tehdä todella halvalla. Tämä oli vielä esillä mallinuken päällä ja hinta oli tosissaan 3 e m, joten olin äimistynyt ja heti sen ostin:)
      Minullakin on kausia, että vain neulon ja sitten saan taas inspiksen ja kone surraa:)

      Poista
  5. Kaunis mekko ja malli sopii sinulle täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi:) Tämmöinen malli on kiva päällä, kun helma on laaja.

      Poista
  6. Aivan ihana mekko! Olet kuin kaunis perhonen asussasi!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula:) No hehheh! Mutta oikeita perhosia kyllä lenteli siinä ympärillä, harmi kun ei tulleet kuviin:)

      Poista
  7. Waude, mikä lady! Ja kuinka taitava oletkaan. Minulla on ompelut jääneet ihan minimiin. Ennen muinoin ompelin nuorille neidille toppapuvut ja kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Välillä on hyvä pitää taukoa ja sitten ompelukin maittaa, mutta aikaa se vie:) Minä olen myös tytöille kovasti ommellut, mutta nykyisin vähemmän, kun kankaat ovat aika kalliita ja valmiina saattaa saada edullisemmin. Mutta alesta joskus onnistaakin!

      Poista
  8. Ihana mekko - ja upeat värit! Vieläköhän pitäisi kaivaa ompelukone kaappien syövereistä ja yrittää jotain kursia itselleenkin? Nuorempana ompelin paljonkin, sillä pitkät housut olivat siihen aikaan minulle aina liian lyhyitä ja suuria. Hääpukunikin ompelin vielä itse ja muutaman vaatteen lapsille - sen jälkeen olen tyytynyt vain vetoketjuja ompelemaan ja korjaustöitä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä se kannattaa ainakin joskus käydä katsomassa niitä kankaita ja jos kiva löytyy, niin onhan se kone esille nostettava:) Tiedä vaikka kuinka innostut! Tuo on minullekin välillä käynyt, ettei ole pahemmin koneeseen koskenut, mitä nyt pölyjä pyyhkinyt, mutta sitten välillä se on kovemmassa käytössä, kuten nyt kesällä. Niin ja juhla-aikaan, kun alkaa se " teetkö äiti sellasen mekon, kun näin yhdessä kuvassa...":)

      Poista
  9. Voi miten ihana mekko! Osaispa ommmella mutta osaan ommella napit jne,mutten sen enempää;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) No sekin on jo hyvä, sillä tiedän monta, joka ei edes nappia osaa ommella:)

      Poista
  10. Mä en kestä. Toi mekko on NIIN magee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Maiju! Kangas oli niin rempseän kukkainen ja värikäs, että ei siihen paljon mekon mallia tarvistse miettiä, kun kangas puhuu puolestaan:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature