Exuviance seerumit

elokuuta 18, 2016

Ihon hoitaminen  on minulle tärkeä rutiini, jonka suoritan kaksi kertaa päivässä. Kasvoillani on couperosaa ja toisella poskella tänä kesänä ilmaantui myös rosacean tyyppistä oirehdintaa. Lääkärillä en ole käynyt, mutta hieman hädissäni olin. Blogin kautta saan ihania tuotteita testaukseen, mutta kaikista ei ihoni tykkää ja varsinkin alalti vaihtuvat tuotteet saavat ihoni nurisemaan. Tämä taisi olla pieni vinkki minulle siitä, että tahtia on hidastettava. Mutta kun niin haluaisin löytää juuri sellaiset tuotteet, että ihoni kiittäisi ja kumartaisi, niin pakko se vain on yrittää.

Exuviancen tuotesarjasta olin kuullut  hyvää ja juuri tästä couperoottisen ihon hoidosta lupaavia tuloksia, joten kun sain testattavaksi Antiredness Calming seerumin, olin heti valmis kokeilemaan. 
Seerumi pehmentää ja vahvistaa ihoa, samalla rauhoittaen ja ehkäisten sen punaisuutta.

Käytin Exuviancen Antiredness Calming seerumia noin 7 viikon ajan kahdesti päivässä ja suojasin ihoani tietysti auringolta. Tämän päälle lisäsin siis päivisin kosteuttavan aurinkosuojan ja yöksi yövoiteen, joka ei kylläkään ollut tästä sarjasta. Olin kuullut, että tämän sarjan tuotteita ei saisi sekoitella, mutta koska minulla oli vain tämä seerumi, uskaltauduin kokeilemaan muiden sarjojen tuotteita tämän päälle. Olin todella helpottunut, kun poskellani oleva ikävä näppyläinen kohta rauhoittui silminnähden ja punoituskin alkoi tasoittua. Ei se ole kokonaan poissa, mutta tämä kyllä auttoi ja rauhoitti. Tuoksu oli miellyttävän raikas ja mielelläni sitä nuuhkin ja seerumi solahti ihoon suhteellisen nopeasti. Aamuisin kasvojen väri näytti tasaiselta ja missään vaiheessa ei tullut sitä uuden tuotteen näppyvaihetta. Harmitti ihan, kun tuote loppui.



Sain myös testiin tämän hauskan Depuffing Eye seerumin, jossa on mielenkiintoiset metallikuulat annostelijassa ja tuote tulee näihin kuuliiin puikkoa pumpatessa alaosasta. Kuulia sisältävää osaa pyöritellään silmien ympärillä C:n muotoisesti ja lopulta tuote imeytetään iholle, mikäli se ei ole jo imeytynyt. Plussaa tästä hauskasta ja hygienisestä annostelijasta. Minulla oli hieman vaikeuksia tajuta, että miten sen tuotteen saa ensimmäisen kerran tulemaan läpi, sillä sain pumapata sitä ihmeen kauan. 

Tuote oli virkistävä ja auttoi juuri näihin turvonneisiin silmienympäryksiin. Juurikin tuolla Kroatian matkalla tämä oli ihanan viilentävä. Tulee mieleen pakastimeen laitettava lusikka, jota voi käyttää turvotuksen poistamiseen, joten idea on varmasti poimittu sieltä. Tämä puikko jää kyllä vakikäyttöön, sillä vaikka tuote loppuisi, tällä voi sitten pyöritellä ja virkistää niitä silmienympäryksiä muutoinkin.
Näin aikuiselle naiselle tämä seerumi yksin ei ole riittävä, joten tämän päälle kannattaa laittaa jokin täyteläisempi voide, mutta tunnustan, että vain tämä oli minulla reissussa mukana ja ihan hyvin pärjäsin. 

Ovatko Exuviancen tuotteet teille tuttuja? 

Tuotteet lehdistönäytteitä
6 kommenttia on "Exuviance seerumit "
  1. Jotain Exuviancen tuotteita olen käyttänyt, mutta aika vähäisiä kokemuksia ja ei mitään sellaista tuotetta ainakaan vielä, joka olisi jäänyt pysyvästi mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nämä seerumit olivat ensikosketus, mutta uskon, että kokeilen tämän sarjan tuotteita lisää:)

      Poista
  2. Mulle sarja on tuttu nimeltä, mutta en ole koskaan tuotteita kokeillut. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa tutustua paremmin! Kivat kuvat olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia:) Pitkään minullakin oli tämä merkki listalla, jotta sitten joskus.. no nyt olin kyllä enenmmän kuin tyytyväinen tuohon punakkuuden rauhoittajaan:)

      Poista
  3. Tuntematon tuttavuus tämä. Seerumeita tarvitaan kun ikää on 40+!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on näitä hoitolasarjoja, joten ei näistä kaikista aina tiedäkään:) Seerumit ovat sellaistia ylellisyysjuttuja mutta tuikitärkeitä meille nykyisin:)

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature