Ollaanko me empaattisia?

lokakuuta 21, 2016




Osataanko me suomalaiset käyttäytyä empaattisesti? 
Tässä vähän aikaa sitten tuli tutkimustulosta, ihan ameriikassa asti tehtynä, että ei olla ei. Suomalaiset ovat tunteettomia ja kylmiä ja ehkä nyt jonkin verran sukulaisista ja perheestä välitetään, mutta muutoin päästiin aika surkeisiin pisteisiin.
Tämän tutkimuksenhan kumosi heti suomalaisprofessori, joka ilmoitti, ettei tutkimus ollut ihan oikein toteutettu vaan kyseessä oli ollut nettikysely ja ei kai siinä kaikki ihan muutenkaan ollut mennyt ihan sääntöjen mukaan. 



Jäin tätä pohtimaan ja ihmettelemään, että kumpaan mielipiteeseen näin suomalaisena sitten nojautuisi. Olen kyllä viime aikoina ihmetellyt useampaankin otteeseen ihmisten käyttäytymistä toisiaan kohtaan ja sitä empaattisuutta, sitä aistii ihmisistä entistä harvemmin. Tätä kun ei valitettavasti pysyty suoraan osoittamaan millekään ikäpolvelle, vaan sitä esiintyy tasaisesti jokaisessa ikäryhmässä. Empaattisuutta kun ei peritä äidinmaidossa vaan se pitää lapselle opettaa. 

Nuoret meillä kotona kertoi, että kaverin kaveri näyttää hieman rokkarilta ja kun hän oli tarjoutunut vanhemman rouvan kauppakassia kantamaan, oli rouva alkanut huutamaan ja sättimään tätä hyvää tarkoittavaa nuorukaista. Ole siinä sitten empaattinen ja kanssaihmisistä välittävä. Toisaalta nykyään kieltämättä on syytä olla valppaana, kenen sitä kauppakassia antaa kantaa, mikäli niitä tarjoajia sattuu paikalle, joten ihan helppoa ei tietysti tämänkään yhtälön ratkaisu ole.


Nuori oli tarjonnut bussissa istumapaikkaansa vanhemmalle henkilölle, niin tämä oli ilkeästi kuittaillut, " Luuletko etten jaksa seistä?!" Kun oven avaa tai pitää auki takana tulevalle, niin vain harva kiittää. Peruskäytötavat, kuten tervehtiminen,  tuntuu olevan myös aikuisille hankalaa, vaikka nuoria usein moititaan käytöstapojen puutteesta. 


Jos joku on kaatunut tai loukannut itsensä, niin monikaan ei riennä kyselemään vointia, vaan oletetaan henkilön olevan vain känniläinen. Mutta tämän auttamisinnon on latistanut myös pelko sairauksista ja niiden tarttumisista tai tappelunujakointien väliinmenossa usein juuri se auttaja onkin joutunut uhriksi ja muut eivät uskalla enää tehdä mitään. Kieltämättä olisi hankala mennäkään väliin, jos näet vaikka pariskunnan tappelemassa, kaipa sitä luikkisi itsekin pakoon ja soittaisi kulman takaa poliisit. 




Tuleeko se empaattisuuden puute ja kylmyys esille vain suurissa kaupungeissa, missä vastaantulijoita ei tunneta vain löytyykö sitä myös pikkupitäjistä? Löytyykö empaattisuutta meillä vain omille läheisille ja ystäville muttei tuntemattomille lainkaan?

No, tässä oli nyt perjantain pohdinnat ja saa olla erikin mieltä tästä asiasta.

Kuvissa vilahtelee Cisan järjestämät viininmaistajaisten kuplivat samppanjat ja vivahteikkaat viinit sekä suussasulavat pikkusuolaiset, tilaisuus, johon sain kunnian menneellä viikolla osallistua Emossa.



12 kommenttia on "Ollaanko me empaattisia?"
  1. Minä kyllä nykyään käännyn tuo jenkkitutkimuksen suuntaan. Tilanne on pahentunut ja sen voi suoraan yhdistää nykyhallitukseen ja heidän päätöksiinsä. Enkä tarkoita vain ulkomaalaisiin kohdistuvia juttuja. Ihmiset jaetaan julmasti eri kategorioihin ja ulkopuolisia sitten syrjitään. Kamalaa katsottavaa ja myös koettavaa. Onneksi, todellakin onneksi isoissa massoissa on aina myös niitä hyviä ihmisiä. Ikävintä on huomata, että olet pitänyt jotain ihmistä hyvänä ja joudutkin perumaan mielipiteesi, silloin osa sinusta hajoaa.
    Aika deep mietintää näin perjantaille. Mahtava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, näitä aiheita pyörii päässä kyllä kokoajan, mutta en aiemmin tänne blogiin niitä ole halunnut kirjoitella. Nyt sitten kuitenkin tein niin:)
      Minulla on myös, ikävä myöntää, sellainen olo, ettei meitä oikein empaattiseksi kansaksi voi kutsua. Kyllä niitä "hyviksiäkin" löytyy, mutta aika itsekeskeistä touhu alkaa olla. Ymmärrän, miltä tuntuu, kun ihminen ei olekaan se, miksi häntä luulit ja joudut katkerana nielemään pettymyksen siitä, että olet häneen luottanut.

      Poista
  2. Oman kokemuksen mukaan suomalaisten empatiakyky on tällä hetkellä hyvin alhaalla. Se vaan näkyy kaikessa. Juurikin tuo ihmisten jakaminen kategorioihin on juuri sitä, mistä alkaa syrjintä ja empatian puute, kun kaikki muistaisi, että me kaikki ollaan kuitenkin ihmisiä.

    Junassa jos menen vaikka työskentelyhyttiin istumaan, niin se on aika intiimitila, jossa mun mielestä on kohteliasta tervehtiä. Monta kertaa omaa tervehdystä on vastassa pelkkä syvä hiljaisuus, mistä tulee itselle vaivaannuttava olo ja itsehän en todellakaan ole suupaltti, mutta mun käytöstavat on kuin 40-luvulta, koska mummo on minut kasvattanut.

    Olen ollut kyllä havaitsevinani, että pienemmillä paikkakunnilla kohteliaisuus on paremmin kunniassa samoin empatia, toisaalta niissä voi sitten olla isompiakin konflikteja ja porukan sisään on vaikea päästä, koska kaikki tuntee toisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei se enää taida olla kiinni siitä asuinpaikasta, sillä pienet kylät saattavat olla todellakin sisäänpäin lämpiäviä. Kohteliaisuus on kyllä se mikä tekee vaikutuksen, varsinkin sen ensivaikutelman. Minulla on myös ollut vanahanaikainen kasvatus ja nämä tervehtimiset ovat olleet tärkeitä saada opetettua myös omille nuorille.
      Kurjaa kun ollaan vaan menty enenmmän siihen minä-minä-minä- ajatteluun ja mulle eniten ja muista viis!
      Mutta ainahan on sitten niitä poikkeuksia, mistä ilahtuu aina todella paljon!:)

      Poista
  3. Ompas mielenkiintoinen postausaihe. Itse olen sitä mieltä, että emme ole empaattisia, valitettavasti. Monet sinunkin kuvailemistasi esimerkeistä sen todistavat. Olen asunut seitsemän vuotta englannissa ja siellä huomasin oman vähäisen empatiakykyni verrattuna tavalliseen brittiin. Oli siinä vähän opettelemista, ettei ihan kylmäkiskoiseksi katsottaisi. Mutta empatiaa voi tosiaan oppia ja olen sitä mieltä, että me suomalaisetkin olemme siinä viime vuosina kehittyneet. Lisäksi nuori sukupolvi osaa hienosti kehua toistensa ulkonäköä instassa ja muutenkin opimme koko ajan muun maailman tavoille. Samalla meistä on tulossa empaattisempia. Se on minusta hieno asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää todellakin uskoa, että kyllä se sieltä nuorten joukosta kuitenkin kumpuaa:) Minulla on myös kokemusta ajasta, kun asuin jenkeissä ja siitä miten kohteliaita ihmiset olivat. Toisaalta monien fraasien heittely ei sitten oikeasti merkinnyt kellekään mitään. Itse kuitenkin koen, että suomalainen kun kysyy mitä kuuluu, niin se haluaa myös kuunnella ja olla kiinnostunut siitä vastaukssesta! Siinä me minusta eroamme, tarkoitamme, mitä sanomme, vaikka puhuisimme harvaan.

      Poista
  4. Itse saan hoitotyössäni tuon tuostakin, lähes päivittäin kiitokset potilailta ihanasta hoidosta ja mahtavasta empatiakyvystäni. Rakastan ihmisiä ja olen megasosiaalinen. Kuuntelen aidon kiinnostuneina vanhusten kertomuksia ja jään heidän kanssaan juttelemaan, halaillaankin välillä heidän kanssaan vaikka pomonhan mielestä tuollaiseen ei varmaan työaikaa saisi kuluttaa että saisimme hoidettua päivän aikana miljoona potilasta. Kiireestä huolimatta minä olen minä ja haluan antaa itsestäni potilailleni enemmän kuin vain sen hoidon. Yksi lääkenarkki haukkui minut pystyyn tässä syksyn alussa kun kerroin etten voi antaa hänelle Diapamia kun meidän lääkäri ei tunne hänen kertomustaan. Koitin asiallisesti selittää miksi en voi jakaa lääkkeitä kenellekään ilman lääkärin lupaa. Hän huusi minulle että olen sairaalan empatiakyvyttömin ihminen jota ei paskan vertaa kiinnosta hänen tarpeet. Siinä vaiheessa sain herkkänä ihmisenä paniikkikohtauksen ja sanoin kolleegalleni etten aio enää kohdata hetkeäkään kyseistä potilasta.
    Mutta siis... ainakin itse koen itseni todella empaattiseksi ihmiseksi, joskus jopa hieman liikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on tärkeä työ, jossa varmasti tärkeimpänä tarvitaan empaattisuutta. Mutta se on raskasta empaattiselle ihmiselle, kun maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla ei ole sitten minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.
      Empaattisia ihmisiä onneksi löytyy, mutta jos koko kansaa arvostellaan, niin .... Mutta sinä teet ihanaa ja uuvuttavaakin työtä, joten toivotan sinulle jaksamisia ja älä anna "ärripurrien" lannistaa sinua:)

      Poista
  5. Kyllä se tahtoo olla, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Nykyaika on kylmä elää, varsinkaan jos et ole siinä kunnossa, että sinusta voidaan nyhtää irti kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kurjalta tuntuu ja väkisinkin hirvittää, miten ihmiset toisiaan kohtelee! Mutta itse pitää vain yrittää muistaa ajatella, että kun tarpeeksi pohjalla käydään, niin näitäkin asioita aletaan sitten taas arvostaa ja ehkä se käytös muuttuu.

      Poista
  6. Sen olen huomannut töissä ja vapaa-ajalla, että tällä hetkellä aikuiset ja osa vanhuksista eivät osaa niitä peruskäytöstapoja lainkaan. Ihan turhaan morkataan nuorisoa.
    Loistava aihe!

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palveluammatissa varsinkin joutuu varmasti kohtaamaan ihmisiä, joilla on ajatus, että mulla on oikeus siihen ja siihen mutta ei lainkaan velvollisuuksia!Ikävä kyllä juuri vanhemmat ihmiset käyttäytyvät joskus ikäänsä vedoten röyhkeästi, mutta ei tietenkään voi yleistää.

      Poista

Auto Post Signature

Auto Post  Signature